Synkistellen kohti auringonlaskua

Imagessa kirjoitettiin tänään siitä, miten ihmiset antavat Trumpille valtaa vatvomalla kauheuksia, miten kohut ja niiden päivittely, synkistely ja masentelu on suosittua mutta ei anna maailmalle mitään. Teksti alkaa sanoilla "Minulle väitettiin eilen, että pitää olla oikeasti törkeä, että maailmaa saa muutettua. Yritetään nyt sitten tässä omaa parasta ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi [..]" ja päättyy lukijalle asetettuun haasteeseen ajatella positiivisesti.

Mitähän törkeää tuossa on? Minusta se ei ole törkeää, että toteaa ihmisten olevan törkeitä, sillä sitä he ovat. Kansa mässää epäonnistumisilla, surkeudella, onnettomuudella, häviöllä, sairaudella ja kuolemalla. Istutaan kotona ja päivitellään, eikä edes kahvikuppia katsota kun ahnain silmin ahmitaan suurimpia maamme surkutteluja keltaisilla otsikoilla. Me rakastamme epäonnea, me palvomme Aku Ankan riistettyä terveyttä sen sijaan, että keskittyisimme iloisesti maailmaa parantavan Mikin edesottamuksiin. Me janoamme tarinoita jäätyneestä maasta, kurjuudesta ja nälästä. 

Ihan varmasti tähän auttaisi positiivinen ajattelu, mutta se taas ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin ainainen ulinakaan. Positiivinen ajattelu hävittää maailmasta kaikki tummat sävyt, se pukee ihmiset hammasrivit hohtaen sellaiseen teennäisyyden tilaan, ettei siitä saa sen enempää irti kuin synkeästä synkeydestä. Positiivinen ajattelu on aivan yhtä suuri syöpä tässä maassa kuin negatiivinenkin, se ei anna eikä väritä, se ei kasvata eikä rakenna. Se vaan on, makaa ja latistaa maan. 

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

Uskallan väittää olevani nyt törkeämpi kuin alkuperäinen kirjoittaja. Positiivinen ajattelu on suoraan sanottuna huonoin mahdollinen neuvo jonka voi antaa ihmiselle, joka kauhistelee Trumpin edesottamuksia. Maailman Trumppeja ei voiteta positiivisuudella. Maailman surkeutta ei korjata iloisilla mietteillä tai hopeareunuksilla. 

Jos oikeasti haluamme muuttaa maailmaa, meidän on otettava molemmat tunteet, meidän on omaksuttava vastuu negatiivisista ja positiivisista tunteistamme, tunnettava ja omistettava ne. Meidän on tunnettava miltä ne tuntuvat, tunnistettava mistä ne tulevat ja huomattava ne muissa. 

Meidän on annettava tilaa rehellisille tunteille. Ihan oikeille tunteille ja kasvettava niiden kanssa. Mediaa en kykene tässä hetkessä muuttamaan, mutta jos oppisimme ymmärtämään oman henkilökohtaisen tunteen arvon, olisimme ehkä vähemmän ohjailtavissa. Ihmisten pitäisi pyrkiä keskittymään ensisijaisesti omaan sisäiseen elämäänsä ja antamaan omille tunteille arvoa sen sijaan että omistaa elämänsä muiden tunteiden arvottamiseen. Kaikki mitä koemme, tapahtuu meissä itsessämme. Jostakin syystä olemme ulkoistaneet suurimman osan tunteistamme, kokemuksistamme ja elämästämme muiden ohjailtavaksi.

Trump ei kukistu positiivisella asenteella. Hän kukistuu positiivisella vahvistamisella. Me kukistamme diktaattorit seisomalla vieri vieressä, tarttumalla toisiamme kädestä ja tukemalla toista uskaltamalla itse. Maailman surkeita asioita ei saa, ei tule eikä voi typistää turhanpäiväiseksi voivotteluksi, sillä se ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että kuljemme kaikki hymyssä suin eteenpäin kohti hurmaavaa loppua.