Mikä tarkalleen on mielipide?

Meistä jokainen on ollut osana keskustelua, jossa käytetään sanoja "no tää on vaan mun mielipide", "mulla on sananvapaus" ja "ei mielipiteistä tule loukkaantua". Nämä ovat keskusteluissa niitä väitettävästi hyviä argumentteja, jotka vastakumppani hyväksyy vaikka ei tarvitsisi.

Oikeasti näillä argumenteilla ei ole niin minkään sortin pohjaa.

No tää on vaan mun mielipide

Mielipide määritellään sivistyssanakirjassa käsitteeksi tai näkemykseksi jostakin. Se on siis sana, joka kuvaa sitä minkälaisen käsityksen olet saanut jostakin asiasta. Mielipide, kuten käsityksetkin, ovat läsnä siinä ajassa ja paikassa missä ne sijaitsevat. Voit siis olla jotain mieltä vaikkapa grillimakkarasta mutta myöhemmin muuttaa käsitystäsi uusien kokemusten myötä. Mielipide voi muuttua ja usein muuttuukin tilanteen kehittyessä.

Fakta on, että tää on mun mielipide
eikä se siitä muutu

Fakta on tosiasia, varma juttu. Useimmiten faktoiksi keskustelussa mielletään tieteen tutkimat faktat, jotka ovat tosia ja muuttumattomia kunnes löydetään todisteita jotka osoittavat toisin. Vaikka faktatkin muuttuvat tilanteen kehittyessä, niitä voidaan luonnehtia muuttumattomiksi. Fakta siis on ja pysyy. Tähän lausahdukseen liittyen se on fakta, että ihmisellä on mielipide mutta mielipide itsessään ei ole fakta. Kuten aiemmin todettiin, molemmat voivat muuttua, mutta ehkä ei fakta niinkään koska meillä tulee aina olemaan mielipiteitä.

Voin sanoa näin koska mulla on sananvapaus

Tämä onkin useimmiten juttu jonka ihmiset käsittävät väärin. Sananvapaus luonnehditaan laissa näin: "Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. "

Jokaisella on siis vapaus ilmaista itseään ilman ennakkosensuuria. Näin ollen sananvapaus kieltää ketään etukäteen rajoittamasta toisen oikeutta puhua. Sananvapaus koskee sitä hetkeä kun avaat suusi ja vedät henkeä, se on täyttynyt sillä hetkellä kun puhe soljuu kielen päältä. 

Sananvapaus antaa sinulle kommenttikentän, johon kirjoittaa mutta ei vapauta sinua vastuusta liittyen kirjoittamiisi asioihin.

Olet aina vastuussa siitä mitä sanot,
huolimatta mielipiteestä tai sananvapaudesta.

Sananvapaus ei sinua vapauta vastuusta, eikä myöskään mielipide, sillä kaikkeen mitä ilmaisemme pätee muut perustuslailliset velvollisuudet ja oikeudet kuten esimerkiksi uskonnonvapaus, yksityisyyssuoja, oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Voit olla mitä mieltä tahansa, mutta mielipiteesi ilmaisu ei saa rikkoa muiden oikeuksia, lakia, sivuston käyttöehtoja tai yleisesti sovittuja sääntöjä kuten esimerkiksi käytössääntöjä. 

Mut mä oon aina ollu suora puhumaan

Suora puhe on keskustelussa usein synonyymi töksäyttelylle ja laiskalle kommunikaatiolle. Kirjoittaja ei ole ajatellut sitä, mitä hänen sanansa merkitsevät niiden vastaanottajalle vaan ainoastaan ilmaissut itseään ja sitten ihmettelee puheensa aikaansaamaa reaktiota. On olemassa ihmisiä, jotka ovat tyypillisesti niitä suoraansanojia; näitä ovat esimerkiksi sellaiset joilla on empatian suhteen hankaluuksia, jotka ovat hajamielisiä ja lipsauttelevat sammakoita tai muuten kokevat suurta tarvetta nostaa vaikeitakin asioita esiin. 

Nämä tosielämän suoraan puhujat eivät kuitenkaan pyri olemaan suoria, he ovat sitä huomaamattaan. He osaavat pyytää anteeksi, jos saavat palautetta suorapuheisuudestaan ja he pyrkivät toimimaan paremmin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Suorapuheisuutta ei ole se, että kuittaa muiden pahastumisen omana erikoislupanaan laukoa totuuksia. 

Kuka nyt mielipiteestä ottaa itteensä?

Itse asiassa kaikki. Mielipide ei ole mikään maaginen totuus, jota ei saa ottaa huomioon. Se on sinun näkemyksesi maailmasta ja kokemuksesi siitä. Se on jotain, jonka lasket muiden päälle ja jos se sattuu olemaan takamuksesi, niin kyllä se ihminen älähtää jonka päälle istut. Mielipiteestä voi, saa ja tuleekin pahastua, jos se on sellainen joka tuottaa negatiivisen tunteen. Silloin sen julkituomista voi pyytää anteeksi. 

Mielipide ei ole mikään sellainen asia,
joka on pakko tuoda julki kysymättä.

Mielipide ei vapauta sinua käyttäytymästä hyvin ja kunnioittavasti, se ei anna sinulle erityisoikeutta olla ikävä tai leimaava, eikä se varsinkaan anna sinulle oikeutta sanoa mitä tahansa. 

Keskustelut eivät koskaan ole suoraviivaisia kokemuksia, kuitenkin viisas keskustelu vaatii kaksi ihmistä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan itseään ja toista. Hyvä keskustelija ei myöskään loukkaannu siitä, että joku kokee sanotun asian loukkaavaksi. 

Viisas ihminen tietää ettei anteeksipyyntö ole heikkouden, vaan voiman merkki.

When the reality of parenting hits you

To me, the reality hit first time on the day after. And the day after that. And continues to hit me. 

Having kids is nature's biggest prank on people. First you're sitting there, pregnant, and thinking oh this is just the hard part. And then you go through the baby months. And you think oh this is just the hard part, and then baby learns to walk. Or not to walk, as in falls down constantly. And you think oh this is just the hard part. 

And what do you know, suddenly it's two years later when post pregnancy hormones stop working and it's just you, your ordinary strenght and the baby that never stops inventing new skills it doesn't know how to utilize. And the temper tantrums come and you sit there, in midst of screaming because the ice cream cone was the one that was asked for and you think, well this is just the hard part. 

stress-419085.jpg

But that's not the prank I was telling you about, no. The prank, the biggest joke of all, is the fact that the moment you get your baby pushed out of your body, the moment you sit there with every muscle, intestine and blood vessel scrambled and you get the tiny miracle to your arms. In that moment you realize, that in order to survive the biggest burden of your baby growing up into an independent person that you hope he/she will someday be, you will have to start letting go this instant. The moment you are closest to your greatest treasure, you have to start getting ready to release him/her. 

And there's also that, that after 24 hours of labor and not getting any food or comfort you're shaken by the vast reality of your discomfort and exhausted in general, your brain gives you the idea: "Well actually, it really wasn't that bad". 

Brain chemistry is a bitch.

What Sisu means on a modern Finn?

The topic of Finnish Sisu aka grit is old and visited frequently. Maybe that’s why we usually see the same examples: Finns persevering in war, Finns running naked in snow, Finns looking satisfied even though it’s dark and gloomy.

But what is Sisu in the 21st century, in the land of led lighting, electric cars and mobile phones?

Sisu is three things: it is a state of body, a state of mind and a state of people.

© Pixabay aitoff

Firstly, Finns need to balance out their work, children, home and love life. This seems like an easy task but never is; we have work, family and elderly relatives situated further apart than ever before. We carry our whole world on our backs and we do it because this needs to be done.

Secondly, Sisu defines our state of mind in midst of adversity and desperation. In cities that have more people moving out than in, in crummy jobs we work for the pay, in families that are dysfunctional or experiencing loss and sickness, we hang on. We stay true to our hopes, we dream through the dark winters and we know, not just believe, we know that things can turn for the better.

And finally, Sisu is the hand that we give to reach out for others. We as a people have grit, tenacity, belief, knowledge and the decisive way of looking at things. We feel the work in our bodies, we appreciate it, we make it our own and when we get over the hurdles, we help others.

Sisu is not just something in Finland, the same mentality is found in every culture. For us Finns, Sisu is an armor against hard times. It might be heavy and hard to carry but we know that tomorrow contains the possibility of success and that keeps us moving forward.

Kolme viestinnän perussääntöä

Olen aina ollut sitä ärsyttävää ihmistyyppiä joka kokee kritiikin rikkaudeksi. Yleensä itse en osaa ottaa kritiikkiä nikottelematta, mutta kokemukseni voimalla tiedän että viisas pitää tauon ennen vastaamistaan. Jälleen pääsiäisen aikaan sain pari asiakaskokemusta joissa olisi ollut parantamisen varaa ja nyt käsittelen niistä yhtä. Tässä seuraa muutama vinkki teille kaikille, jotka joskus vastaatte kritiikkiin yrityksenä, yhdistyksenä, yksityishenkilönä tai minä tahansa. 

Lähettämäni viesti koski siis pääsiäishumussa ulkona pidettyä kotieläintarhaa. Käytännössä huomioin sen miten pienehköt väliaikaiset aitaukset olivat ihmisten ympäröimiä ja osassa vielä päästettiin muutama lapsi silittämään. Oli siis ahdasta, vaikka eläimet olisivat olleetkin iloisia tapahtumassa. Lisäksi sää oli puolipilvinen, satoi ajoittain lunta ja lämpötila keikkui pikkupakkasissa tai nollassa. Sen verran kylmää oli kuitenkin että pienet puput häkissä tunsivat sen nahoissaan ja lampaiden vesiämpärin pintaan muodostui hienonhieno jääkerros. 

Yleisesti sanottuna yksi suurimpia ongelmia asiakaspalautetilanteessa on se, että vastaava taho ei oikeastaan vastaa kirjoittajan tarpeeseen vaan olettamaansa ongelmaan. Ensiksikin vastaajan olisi hyvä ymmärtää se, että kaikki vastaanotettu palaute ei koske ratkaistavaa ongelmaa. Jos asiakas kirjoittaa sinulle viestin joka ei istu perinteisen yhteydenoton malliin, se tulee ihan oikeasti lukea. 

Hyvän viestinnän perussääntö kuuluu:
Lue mitä viestissä sanotaan,
mikä sen tarkoitus on,
miksi joku on kirjoittanut näin
ja vastaa kuin vastaisit itsellesi.

Minkälaisen vastauksen haluaisit tällaiseen viestiin?

"Heip! Käytiin tänään lumisateessa katsomassa eläimiä ja tuli mieleen tässä että muistakaa laittaa pienimpiä lämpimään välillä kun karitsojen vesikin alkoi keskipäivällä jäätyä. Kivat oli juhlat, olisipa lämpimämpää."

Ensinäkemältä on luontevaa nähdä tässä viestissä syytös siitä, että eläimet palelevat ja niitä kohdellaan huonosti. Vaikka olenkin viestin kirjoittaja ja jossain määrin sen vuoksi puolueellinen, viestin sisältö on käytännössä se että uskon kirjoittajana olevani avuksi ja muistutan erikseen pienimpien kylmänsietokyvystä. Siitä voidaan väitellä onko tällainen muistuttelu tarpeellista, mutta minä olen sitä mieltä että mieluummin huolehtii kuin jättää huolehtimatta. Tämä ennakoiva korjaaminen nostaa ihmiset helposti puolustuskannalle eikä sitä voi välttää vaikka viestinsä muotoilisi kuinka kauniisti. Muistutin siis kylmästä säästä oman mielenrauhani vuoksi, ulkopaikkakuntalaisena, niin kauniisti kuin voin ja pelkästään hyvin tarkoitusperin.

Sain vastauksen seuraavana aamuna, kun tapahtuma valmistautui seuraavaan juhlapäivään eläimineen. Vastauksesta on korjattu tunnistettavat elementit pois, esimerkiksi "Talo" viittaa siihen instanssiin jonka edustajana viestin kirjoittanut henkilö toimi.

"Saga! Sanos muuta, kylmä oli! Kannattaa jutella eläimistä suoraan niiden hoitajille. Kaupungin suunnasta kysyttiin meiltä, voivatko tulla ja me ilmoitimme että meidän puolestamme sopii ja että kannattaa kysyä myös VR:ltä. Meillä ei ole siis sen kummemmin tekemistä heppaporukan kanssa. Toivotaan, että tänään aurinko jo vähän lämmittää. Hyvää pääsiäistä!"

"Saga! Vielä tarkennus. En tajunnut, että viestisi ei tullutkaan Talon, vaan pääsiäistapahtuman sivujen kautta. Edellinen vastaus tuli Talon isännältä, samoin tämä jota nyt luet. Eläimiä oli monessa paikassa ja tapahtuma tietysti edellyttää, että niistä pidetään hyvää huolta. Jos niiden hoitamisessa on selviä puutteita, siihen puututaan. Koitamme tietysti tehdä yhteistyötä vastuullisten eläinihmisten kanssa. Jos yhtenä vuotena on jotain huomautettavaa, seuraavana vuonna tuskin eläimiä saapuu tapahtumaan samasta paikasta. Tämän uskoisimme myös eläinten hoitajien ymmärtävän."

Vastauksesta voimme päätellä että oma aloitukseni oli melkolailla yleinen, en siis ollut antanut mitään tarkkaa tietoa missä päin tapahtumaa olin liikkunu. Tarkemman tiedon puuttuessa vastaaja voi tiedustella lisätietoja tai olettaa kyseessä olleen joko huolimattomuus tai henkilökohtainen etäisyys itse kaupunkiin tai tapahtumaan. Alkuperäinen kirjoittaja ei myöskään tiedä kuka viestejä Facebook-sivulla lukee tai olettaa että sen tekee joku tietty henkilö. Viisain tapa vastata tällaiseen viestiin on joko pyytää tarkennusta (ellei karitsoista voi jotain päätellä) tai sitten kirjoittaa aivan yhtä yleistetty vastaus. 

Hyvän viestinnän toinen perussääntö:
Vastaa palautteeseen kirjoittajan näkökulmasta 
omaamiasi tietoja hyväksikäyttäen

Ensimmäisenä vastattiin kuitenkin oletuksella, että yksi tietty paikka tai tila on kritiikin kohteena. Eläinten kylmyyttä ei myöskään kommentoitu, vaan puolusteltiin lupaa pitää niitä. Luvasta ei kuitenkaan ollut palautteenantajan osalta kyse vaan pyrkimyksestä toimia yhteistyössä eläinten hyvinvoinnin puolesta. On myös kyseenalaista pyytää asiakasta tulla keskustelemaan henkilökunnan kanssa kun itse on ylläpitämässä samaa tapahtumaa. Kuinka moni myymälänjohtaja pyytää asiakkaita tulemaan takaisin ja antamaan palautteen suoraan henkilölle paikan päällä? 

Toisessa vastauksessa huomattiin että ensimmäisessä vastattiin vahvalla oletuksella tiettyihin ja todetusti vääriin eläimiin liittyen, viestin jatkovastaus ei kuitenkaan parantunut sillä se edelleen puolusteli eläintenpitoa yleensä, eikä lopulta käsitellyt alkuperäistä viestiä, huolenaihetta tai muutakaan palautteessa mainittua. 

Koska minulle palautteen antajana tuli näistä vastauksista melkolailla kakka fiilis, kirjoitin vastaukseksi vielä ihasteluita tapahtumasta vanhoja muistellen. 

"Juu en uskonutkaan että huonosti hoidettaisi, ajattelin vain muistuttaa kylmyydestä kun hulinan keskellä voi päätyä tekemään sataa eri asiaa yhtä aikaa. Toivottavasti ensi vuonna pääsiäinen on lämpimämpi niin ei tarvitse edustaa toppavaatteissa niin työntekijänä kuin juhlijanakaan.

Olin muuten teini-ikäinen silloin kun pääsiäishumuperinne aloitettiin, pari vuotta sitä kesti kun muutin pois ja eilen palasin syntymäpäivän kunniaksi kiertelemään vanhaa kotikylää. Jopas olikin mahtavaksi kasvanut ohjelma. Ja kaksikymmentä vuotta jo! Ihmejuttu.

Eilen oli kuin olisin nuorelle minulle näyttänyt miten tulevaisuudessa asiat sujuvat.
Harva sitä saa täyttää kaksi kertaa seitsemäntoista."

Tähän henkilökohtaiseen kädenojennukseen sekä tarjottimella tarjottuun hyväntuulisuutta yleisesti synnyttävään syntymäpäiväviittaukseen sain vastaukseksi Facebook-peukun. Peukun. Tapahtumaviestinnässä, asiakaspalvelutilanteessa. 

Hyvän viestinnän kolmas perussääntö:
Palkitse asiakkaan positiivinen tunne

Ei pitäisi olla kamalan vaikea ymmärtää miksi peukkuhymiö ei ole hyvää asiakasviestintää. Varsinkaan kuittauksena johonkin nostalgiseen muisteloon ja positiiviseen kädenojennukseen asiakkaan osalta. Pienellä vaivalla voisit asiakaspalvelijana myötäelää asiakkaan tuntemusta ja vaikka vain teeskennellä kiinnostunutta.

Hyvä kommunikoija tunnistaa keskustelussa positiiviset tunteet ja vahvistaa niitä,
sillä ne ovat niitä joilla viestintä sujuu ja asiakassuhde paranee. 

Tämä keskustelu ei ollut omalta osaltanikaan mitään viestinnän parasta antia, mutta niin klassinen esimerkki tilanteesta, jossa neutraalikin keskustelu jätti huonon jälkimaun. Jos muistan tämän keskustelun jättämän tunteen vielä ensi vuonna, en todennäköisesti palaa tapahtumaan sillä innokas auttamisenhaluni muuttui syyllisyydeksi vääristä syytöksistä.

Alkuperäiseen, oikeaan viestiini ei koskaan vastattu. 
Ja surullisinta lieneekin se, että kyseinen sivun kautta tapahtuman edustajana vastannut henkilö ei luultavasti ole koskaan tiennyt minkälaista keskustelua olemme käyneet.

Hän on perehtynyt ja vastannut ainoastaan omaan näkökulmaansa. 

Popparit tuhoavat suomalaista keskustelua

Rakentava keskustelu on netin parasta antia. Jopa hiukan absurdi sananvaihto on hyvä juttu, mutta toisinaan näitä rakentaviakin keskusteluja tuhoaa yksi keskustelukulttuurin loinen: alentava kommentointi. 

Taas kerran heräsin aamulla kuuman ja kiivaan keskustelun jälkimainingeissa. En tiedä mitä keskustelu koski, tiedän vain sen miten se on todennäköisimmin kulkenut:

Ensin joku on tehnyt aloituksen, joka on sytyttänyt kaksi vastakkaista reaktiota joilta taas on syntynyt vahvaa keskustelua. Siihen rinnalle on ilmestynyt ihmetyksen kautta lisää keskustelijoita, jotka päivittelevät sitä että joku on niin kiihkeästi kiinni jossakin ja kuinka nyt näin tällainen aihe voi herättää tunteita. Osa päivittelijöistä pääsee kiinni keskusteluun ja tuo joko uusia näkökantoja, sukkuloi kummankin keskustelun kannan välissä tai lyöttäytyy puolustamaan toista. Toinen osa taas kehittyy keskustelun rinnalla naureskelijoiksi, joiden mielestä on hauskaa heittää mukaan keskusteluun kuulumattomia huomioita, hassuja kuvia ja yleistä keskustelutermistöä.

Monesti tätä naureskelua puolustetaan sanomalla
ettei ollut tarkoituksena loukata kirjoittajaa,
vaan vitsit oli tarkoitettu ainoastaan asiasta riiteleville. 

Tässä päästäänkin asian juureen: vitsi on jokin elementti, joka tuottaa huvitusta. Jos heität keskustelun keskelle "käynpäs hakemassa popparini" ja sen tutun Thriller-kuvan jossa Michael Jackson syö poppareita, se ei naurata riidan osapuolia. Se vitsi ei ole suunnattu heille, vaan naureskelijalle sekä toisille samanlaisille naureskelijoille. Se kuva ei ole harmiton hassuttelu, vaan itse asiassa keskustelun tosissaan ottavia osapuolia halventava heitto. Ongelmallista tässä tilanteessa on se, että popparikuva vie keskustelijoiden uskottavuudesta, heidän asiansa ja kokemuksensa tärkeydestä sekä viestittää että heidän kantansa on naurettava. Popparikuva ei ole neutraali elementti tai yleinen sarkastinen huomio keskustelun absurdiudesta vaan se voidaan kokea myös provokaationa. Se voi itse asiassa lietsoa keskustelua edemmäs, absurdimmaksi ja huonommaksi. 

Samaa tekee myös termi "mielensäpahoittaja" tai "uhriutuja". Jos menet keskusteluun ja sanot toiselle että sinä nyt oot vaan mielensäpahoittaja, vedät pohjan kaikelta, jonka keskustelija tuntee keskustelussa tärkeäksi. Sitten jos vielä käännät pääsi ja sanot toiselle, että hän on uhriutuja, teet saman asian ja pahennat tilannetta entisestään.

Mistä nämä hehhilollittelijat eli keskustelun naureskelijat sitten saavat näitä nerokkaita kuittailuideoitaan? Heillä on usein hyvät tarkoitusperät, he kommentoivat joko mielestään älyttömäksi käynyttä keskustelua, vaivaantuvat keskelle vahvaa tunnetilannetta jouduttuaan ja yrittävät piristää tilannetta tai toteuttavat sitä sosiaalista normia joka nykyään kuuluu asiaan kun keskustelu kuumenee tietylle tasolle. He ovat omasta mielestään kriitikkoja tai positiivisen viestin tuojia tai sitten ihan vain käytösmallia toteuttavia, mutta tosiasiassa he trollaavat ja häiritsevät keskustelua. 

Kuinka moni keskusteluissa naureskelleista on valmis menemään keskelle kiivasta nyrkkitappelua ja vitsailemaan riitapukareista?

Kuinka moni meistä uskoo sen olevan tilannetta rauhoittava hetki, että riidan syttyessä hakee popcornia ja kovaan ääneen kaakattaa "OI KATSOKAAS NYT KUN SYÖN POPPAREITA, AIJAI KYLLÄ ON HAUSKAA"? Kuinka kauan uskot voivasi nimittää asiaansa puolustavia mielensäpahoittajiksi ennen kuin se kostautuu ikävästi?

Suomessa on meneillään kaikenlaisia kriisejä. On kansallisia, taloudellisia, uskonnollisia ja homekriisejä, mutta keskustelukriisistä ei kirjoiteta juttuja. Suomalainen keskustelu raahaa pohjamudissa, ihmiset ulkoistavat kaiken sanomansa vastuun muille ja mikäli tulevat väärinymmärretyiksi, syyttävät siitä kuuntelijaa. "Jos et tajua mitä tarkoitan, olet tyhmä." Joskus se pitää paikkansa, mutta useimmiten ei.

Meidän on tehtävä keskustelutaidoillemme jotain
ja meidän on tehtävä se nyt.

Ensimmäinen mihin sinä voit vaikuttaa, on kuunnella itseäsi kun puhut ja miettiä, miltä sanomasi kuulostaa muille, myös kirjoitettuna.

Mitä tapahtuu kun sometyyppi ei enää jaksa?

Olen pitkän linjan moderaattori, olen sosiaalisen median vahva tuntija, olen väsymätön nettikeskustelija ja pitkäpinnainen väittelijä. Viime aikoina kuitenkin on tuntunut, että minä, suuri somepuolustaja, Facebookin suurkuluttaja ja tuhansien twiittien twitteröitsijä, olen lopen kyllästynyt siihen lässytykseen jota sosiaalisessa mediassa valuu maailmaan joka päivä. 

Siis täysin leipääntynyt, lopen kyllästynyt, väsynyt, ärsyyntynyt, kulutettu, poikki, epäkiinnostunut, raivostunut, inhorealistunut. 

MIKSI ihmisten on pakko sanoa kaikesta kaikkea? MIKSI keskustelut eivät ole siitä, mistä keskustellaan vaan siitä PITÄISIKÖ KESKUSTELLA? Siis kuka ylipäänsä tänä sivistyksen aikana kehtaa kysyä, tulisiko asioista keskustella?! En voi käsittää.

Ihmiset, jotka kritisoivat jonkun tunnepohjaista reaktiota ovat nykyään "mielensäpahoittajia" ja "vetäneet herneen nenuliin [itkunauruhymiö]", pitäisi olla vain iloinen ja reipas ja kiinnittää huomiota sellaisiin tärkeisiin asioihin kuin esimerkiksi päiväuniin tai keittiön verhoihin eikä seksuaalivähemmistön termien oikeaan käyttöön, kauneusmarkkinoinnin syyllistävyyteen tai asioihin, joita vanhemmat sanovat lapsilleen. Ihmiset, jotka aloittavat näitä keskusteluja tekemällä jonkin huomion vanhasta kaavasta jolla voi olla vahingollinen vaikutus, ovat liian herkkiä tai huumorintajuttomia, eikä mikään ole niin ihanaa kuin keksiä uusi tilanne jossa toista voi nimittää uhriutujaksi. 

Riku Rantala jakoi eilen Madcookin vegeteemaa kuvaamalla sitä miten vegetarismi ja vegeily yleensä koetaan uhkaavana. Voisin sitä laajentaa että sosiaalisessa mediassa on oikein trendinä ampua alas toisten ihmisten mielipiteitä väärinä ilman, että mitenkään mietitään sitä näkökulmaa tai onko siinä jotain josta voisi ammentaa omaan keskusteluunsa. Kaikki väitteet ja kokemukset joita ei osata itse ymmärtää siinä ja nyt, leimataan trollaamiseksi.

Antakaas kun kerron jotain: 

Trollaaminen on monta asiaa, mutta se ei ole kaikki mahdollinen joka tuntuu itsestä kummalliselta, vaaralliselta tai ilkeältä. Trollaaja on ihminen, jolla on niin sanotusti epäaito lähtökohta eli hän useimmiten tekee jotain saadakseen vastapuolessa reaktion. Kukaan ei ole trolli jatkuvasti, ainoastaan kun hän trollaa, hän on trolli. Sitten on trollitunnuksia, joilla trollataan mutta silloinkin ihminen on ihminen silloin kun hän ei trollaa. LAKKAA SANOMASTA KAIKKEA TROLLAAMISEKSI.

Toisekseen mielensäpahoittaminen ja mielensäpahoittaja on termi, joka on äärimmäisen haitallinen keskustelussa. Jos ihmisellä on paha mieli, anna hänellä olla paha mieli ilman, että typistät hänen tunteensa tarpeettomiksi. Mikä oikeus sinulla on ottaa toisen oikeudesta tuntea? Mielensäpahoittaja-termin viljely on niin yleistä, että laskisin sen henkiseksi väkivallaksi ennemmin kuin kuvaavaksi termiksi jonkun toiminnasta. Jos sinulla tulee mieleen sanoa toista mielensäpahoittajaksi, mene itseesi. Sama pätee myös hernekommentteihin. 

Kolmanneksi, uhriutuja ja uhriutuminen on myös niin harvinainen ilmiö että kuka tahansa ei ole uhriutuja. Lue yllä oleva kappale ja mene itseesi. Saa myös hävetä, jos käytät näitä sanoja usein.

Keskusteleminen on sitä, että yksi puhuu ja toinen kuuntelee. Siis kuulee, mitä se toinen puhuu. Sitten kun lakataan puhumasta, voi kuuntelija vastata. Ja silloin vastavuoroisesti juuri puhunut kuuntelee JA KUULEE. Ei vähättele, ei nimittele, ei naureskele tai heitä jotain kukkasista ja rakkaudesta perään. Jos et osaa ottaa osaa keskusteluun, älä ota. 

Lisäksi keskusteluun kuuluu tämän lisäksi niinkin uusi käsite kuin ajatteleminen. Voit ajatella mitä toinen sanoo. Yrittää nähdä miksi hän sanoo, mitä hän sanoo omaan tilanteensa nähden ja mitkä ovat hänen syynsä sanoa. Voit ihan kysyäkin, jos et ymmärrä, eikä se vaadi mitään trolliksi nimittämistä tai muuta vähättelemistä. Tässä kohdassa myös suurin osa väestä kommentoi jotain, joka on päivänselvää ja varsinkin näin kyllästyneen sometyypin silmissä se on äärimmäisen rasittavaa. Kyllä, minä ymmärrän, Tiedän nämä asiat, jos ihmettelisin, kysyisin. Jälleen painotan sitä että ajattele mitä sanotaan ja miksi. Älä oleta. Älä arvaa.

Tunnustan, olen sosiaalisen median konkari ja tuntikausia somessa päivittäin, minun kommenttejani ja pitkäpinnaisuuttani on kehuttu mutta se on nyt todella vähissä. Olen väsynyt niihin jankkaamisiin, olettamisiin, arvailuihin, urpoiluihin ja epäoleellisuuksiin takertumisiin. 

Paras tapa parantaa keskustelua, on kuunnella itseään. Näin viestintäihmisenä huomaan olleeni tässä kirjoituksessa suhteellisen ärsyyntynyt, sarkastinen, kyyninen ja epäkunnioittava. 

Tällä kertaa annan itseni ollakin. 

What exactly is a Finn?

Originally published  23.02.2017 in Good News From Finland .com. 
Written by Saga Raippalinna


A Finn is not just an introverted person who lacks the skills of small talk. We are a people that live in homes filled with IKEA products, and use technology and go about our busy Western lives as everyone else does. But underneath all that is a unique perspective on life.

We are a people that communicate non-verbally. We use sounds and intonations to relay feelings and compassion; we use movement to ask, tell or question something. We love many things passionately. In fact, we get excited about almost anything.

A Finn is a person that sits on a rock at midnight on Midsummer’s Eve and sings quietly. A Finn is a person that welcomes people in, sticks them in a sauna and prepares them a feast that’s ready by the time they re-emerge. A Finn is a person that acts hard as a rock, but gives anything to help a friend.

We run through the woods in our nightwear come spring, summer, fall or winter. We sit in a hot room with a slab of ice on top of our head because it feels invigorating. We go out for walks just to think, we tackle the dark of winter by filling our living room with friends and we express feeling and emotions in almost everything we do.

We are a curious people; we observe, we listen. We say things we mean and perplex cashiers abroad by answering honestly when they ask, “How’s it going?”. We don’t shy away from the darker sides of life, we muddle through them. We face obstacles head-on and appreciate the effort more than the result. “We Finns don’t give up!” echoes through the woods.

And we love our mothers, and listen to our fathers. We then decide that we know better, and return home every Christmas to compare notes.

Everyone should befriend at least one Finn.

Mitä moderointi on?

Juttu on julkaistu 14.07.2016 Aller Median asiantuntijaportaalissa Wau.fi. 
Kirjoittanut Saga Raippalinna

Moderointia voidaan toimittaa niin tekstille, kuville kuin videollekin, ja se tulee olemaan tulevaisuudessa sana, joka kuvaa kaikenlaisen vapaan ilmaisun valvontaa. Käsitteenä se on vielä nuori, mutta vakiintuu lähivuosina viralliseksi ammatiksi, koulutukseksi ja käytännöksi, joka liitetään perustavalla tavalla kaikkeen, mitä internet meille tarjoaa.

Olemme varmasti kaikki käyneet jossain vaiheessa kahvilassa, jossa on vieraskirja, eikö? Kuljet ovesta kahvilan tiloihin ja siinä se on, lepää kahvilan lehtipöydällä. Vieressä on kynä, useimmiten puolikuolleella musteella täytettynä. Sivut ovat valkoiset, mitä nyt Reiska Loimaalta on viimeksi onnistunut vuodattamaan epäkuntoista kynää sen sivuille ja sitten jättämään kämmensivullaan tahraleimoja pitkin poikin puhdasta aukeamaa. Neurootikot tietävät, mistä puhun.

Vieraskirjassa lukee erilaisilla tekstinäytteillä kahvilassa vierailleiden henkilöiden mielipiteitä: joku on luullut että palaute pullasta menee tätä kautta parhaiten perille, toinen kuvailee kahvilan lähiseudun museokokemuksia, kolmas on kirjoittanut pelkän nimensä sellaisella käsialalla josta ei saa selvää. Reiska Loimaalta on kynäillyt ajatukseensa jotain humoristista ja selvästikin puolivälissä huomannut leviävän musteen ongelman.

Vieraskirja on siis sivukaupalla täynnä elämää, erilaisten ihmisten kokemuksia, ajatuksia, tunteita ja huomioita.

Jokainen niistä on yhdelle tärkeä ja merkittävä, 
toiselle turhanpäiväinen tuotos.

Tämän kirjan sivuja lukee joku ihminen kahvilassa itsessään ja saattaa mahdollisesti joko viivata yli tai poistaa sivuilta materiaalia, joka on asiatonta tai sopimatonta.

Useimmiten ihmiset kuitenkin tietävät miksi kirja on pöydällä sekä sen luonteen, minkälaista sisältöä siihen halutaan. Tämän odotuksen mukaan he päättävät joko kirjoittaa tai olla kirjoittamatta kirjaan. Oma nimi kirjaan ja se säilyy sen sivuilla ikuisesti. Kirjaa selatessa voi nähdä, että ensimmäiset nimet voivat juontaa jopa 10 vuoden päähän.

Vieraskirja edustaa myös sitä sosiaalista mediaa, joka elää internetissä. Sosiaalisen median tarkoitus on antaa kaikille mahdollisuus osallistua. Oli se sitten oma ääni, oma teksti, oma video tai vaikka kuva. Jokainen jättää oman jälkensä, jonka sitten palvelua ylläpitävä taho tarkistaa. Toisilla sivustoilla se tehdään etukäteen, toisilla vasta sitten kun jälki on jätetty muille nähtäväksi. Näitä eroja kutsutaan etukäteis- ja jälkimoderoinniksi.

Hyvä nyrkkisääntö on, että palvelun tarkoitus sekä sen käyttäjämäärä vaikuttavat merkittävästi moderointitavan määrittymiseen.

Jättimäistä sosiaalisen median valtamerta on liki mahdotonta tarkistaa etukäteen ilman kohtuuttoman pitkiä viiveitä tarkistuksessa.

Moderointi itsessään on englannista suomen kieleen saapunut termi, joka tarkoittaa käytännössä kohtuullistamista. Moderaattoriksi Suomessa on kutsuttu aiemmin esimerkiksi väittelyssä puhetta johtavaa henkilöä, mutta nyttemmin termillä viitataan aina enenevässä määrin henkilöön, joka valvoo sosiaalisen median sisältöä.

Käsitteenä se on vielä nuori, mutta vakiintuu lähivuosina
viralliseksi ammatiksi, koulutukseksi ja käytännöksi, joka liitetään perustavalla tavalla kaikkeen mitä internet meille tarjoaa.

Moderoinnista tiedetään yleisesti hyvin vähän verrattuna siihen mitä työn todellisuus oikeasti on. Sitä kuvataan työnä, jossa poistetaan kommentteja, vaikka itse asiassa sisällön poisto päättää pitkän analysointiprosessin tarkastettavan sisällön luonteesta, motiivista, suhteesta kirjoittajaan, lukijaan tai kohteeseen, palvelun sääntöihin, mahdollisiin vihjeisiin tai viitteisiin itse sisällössä sekä lainsäädäntöön, joka valvoo tätä kaikkea.

Ja kyllä, toisinaan päädytään tilanteeseen, jolloin kommentteja poistetaan.

Sisällön poistaminen on kuitenkin itse työmäärään ja toteutettuihin lopputuloksiin verrattuna suhteellisen harvinaista, ja jos tuntuu, että kommentteja poistetaan massoittain, se kertoo vain siitä valtavasta määrästä tarkistettua sisältöä, jonka moderaattorit ovat sinä päivänä kahlanneet palvelussa läpi.

Sisällön poisto ei ole moderointia, vaan saatu lopputulos ja itse moderointi aloitetaan kauan ennen sisältöön puuttumista.

Moderaattorin työhön kuuluu tutustua valvomaansa sivustoon sekä sisältöön hyvin ennen itse moderointitoimenpiteitä.

Moderaattorin on ymmärrettävä miten jokainen käyttöön annettu työkalu toimii, missä tilanteissa sitä sopii käyttää, miten sitä käytetään ja mitkä ovat säännöt, joita työkalujen avulla valvotaan.

Moderaattorin tulee myös sisäistää mitä säännöllä tarkoitetaan, mihin sillä pyritään, miksi se on tehty ja miten sitä tulee tulkita; lisäksi tulee tuntea sivuston käyttöehdot, sopimukset, velvoitteet ja vastuut sekä Suomen ajankohtainen lainsäädäntö suhteutettuna palveluun, sen sisältöön, sen sääntöihin ja käyttöehtoihin, ylläpitäjän vastuuseen, perustuslakiin, sekä muun muassa käyttäjän oikeudet ja velvoitteet.

Perustietojen rinnalla on työssä tutustuttava palvelun käyttäjäkuntaan, ja mitä paremmin tunnet internet-kulttuuria, pop-kulttuuria ja historiaa, sitä paremmin voit toimittaa työtä moderaattorina.

Näiden taitojen lisäksi tarvitaan taitoa muistaa ja tunnistaa elementtejä, joista voi syntyä kaavoja sekä pystyttävä eristämään tunteensa pois työstään, sillä tunnereaktio tekee sokeaksi puolueettomalle työlle. Käsiteltävä sisältö esittäytyy yksilöllisinä viesteinä eri käyttäjiltä, eri alustoille ja eri muodoissa, eri tarkoituksiin tarkoitetuilla sivustoilla, joissa voi olla hyvinkin erilainen säännöstö. Esimerkiksi kuvia ei voi moderoida kuten videoita, eikä tekstin moderointia voi verrata kuvien moderointiin.

Sitä sanotaan, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa, mutta sanojen avulla voidaan antaa paljon vaivihkaisempia viestejä kuin kuvissa ja näin ollen tekstin analysointi vaatii enemmän työtä kuin kuvien käsittely. Tekstin tarkistaminen on hitaampaa, sen sisältöä voi oppinut moderaattori käsitellä hyvinkin nopeasti jopa tuhansia tunnissa, mutta syventymistä vaativia kommentteja voidaan taas käsitellä vartti kerrallaan, tai yhtä tapausta tutkia jopa tunti tai kaksi per tapaus. Sen sijaan kuvia voi oikeilla työkaluilla tehdä kymmeniä tuhansia puolessa tunnissa.

Laskin kerran käsittelemäni kuvamäärän suhteessa käyttämääni aikaan;  kun tein 20 minuutissa noin 18 000 kuvaa,
käsittelin yhden kuvan 0,06 sekunnissa.

Kyseessä oli siis aivan tavallinen päivä, harjaantunut silmä ja hyvät välineet – työtehtävä itsessään vaati keskittymistä, mutta edusti minulle sellaista kepeää työtehtävää, jonka tekee silloin kun haluaa hetkeksi ajatuksensa pois jostakin vaativammasta.

Työtä tekemättömälle luvut ovat järkyttäviä, mutta niiden avulla on helpompi ymmärtää miten moderointi työnä on täyttä työtä.

Miksi tytöt eivät koodaa?

Juttu on julkaistu 07.06.2016 Aller Median asiantuntijaportaalissa Wau.fi. 
Kirjoittanut Saga Raippalinna

Tänään törmäsin Juhani Mykkäsen kolumniin siitä, miten harva tyttö nykyäänkään koodaa. Tilanne siis itsessäänhän ei ole mikään uusi juttu, mutta se että se on vieläkin ajankohtainen tilanne, on huolestuttavaa.

 “Olemme näkyneet paljon mediassa. Silti yksikään naiskoodari ei ole löytänyt työhaastatteluihimme. Yksikään.

Samaa kuuluu muualta. Jututin toimitusjohtajaa yhdestä Suomen suurimmista ohjelmistotaloista. Heiltä töitä hakevista koodareista alle yksi sadasta on nainen.

Alle. Yksi. Sadasta.

— Juhani Mykkänen NYT.fi - http://nyt.fi/a1464142470859

Olen itse kasvanut 80- ja 90-luvuilla. Silloin sukupuoliroolit vielä rehottivat vapaasti, elettiin vapaamman kasvatuksen maailmaa ja tytötkin saivat käyttää shortseja, mutta silti äidit elivät usein hoitamassa kotia ja isät kävivät töissä. Naiset olivat nättejä ja äijät joivat kaljaa. Tytöt ihastelivat eläimiä, haaveilivat eläinlääkärin, opettajan tai kampaajan urasta kun miehiä patisteltiin rakennushommiin, puusepiksi tai tutkijoiksi. Matematiikka, fysiikka ja kemia oli pojille kun taas biologia, kielet ja taiteet tytöille. Pojat soittivat musiikkitunnilla kitaraa ja rumpuja, tytöt pimputtivat pianoa ja lauloivat.

Kauneuden ja voiman yhteistyö kukoisti,
kumpikin piti huolta omistaan.

Ei siis ole mitenkään erikoinen ajatus, että hiljaa koloistaan nousevia nörttejä pidettiin kummajaisina. Stereotyyppinen nörtti on ylettömän laiha, pitkä poika jolla on lasit ja iho-ongelma. Tämä poika on tutustunut tietokoneen maailmaan ja tietää kaiken matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Poikaa jopa kiinnostaa nämä asiat, herranjesta. Kukaan järkevä ihminen ei tiedä niistä noin paljon, mutta ihan hyvä että on joku jolta sitten luntata kokeessa.

Yhteiskunta kukoistaa taas yhdessä: on nörtit joita halveksitaan ja käytetään hyväksi, on urheilulliset ja komeat pojat sekä vielä kauneuden skaalaan eri kohtiin asettuvia tyttöjä, joita pojat sitten auttavat niissä vaikeammissa ja raskaimmissa tehtävissä. Kärjistettyjä esimerkkejä, myönnän. Ne eivät kuitenkaan ole kovinkaan kaukana todellisuudesta. Matematiikka on aina ollut poikien laji ja jos on matikassa hyvä, on hikari. Hikareita saa kiusata koska, no, ne ovat viisaampia tai jotakin. Ainakin heikompia. Ja jostain kumman syystä halveksuttavia.

Itse lukeuduin aina tytöksi, joka kirjoitti ystäväkirjoihin että lempiväri punainen, ja eläimet on ihania, vaikka ne eivät olleet minun vastauksiani. Ne olivat niitä kaikkien vastauksia, joita täytettiin parempien vastausten puutteessa. Minä ostin pinkkejä glitterillä, koiranpennuilla ja perhosilla koristeltuja vihkoja koska autot eivät kiinnostaneet ja sain lahjaksi sydämillä täytettyjä kukkapaitoja. Oli pinkkiä, söpöä ja hörsyä. Kun kahdeksas syntymäpäiväni lähestyi, kysyi isä syntymäpäivätoiveita. "Tietokone", sanoin. Olin aina halunnut tietokoneen.

Tietokoneen saaminen oli minun, niin kuin monen muunkin nettiveteraanin elämässä, se käännekohta.

Englanninkielisiä pelejä opeteltiin pelaamaan. Englantia opeteltiin, jotta pystyttiin tekemään lisää. Pelejä tehtiin, jotta saatiin sellainen joka haluttiin.

Me ensimmäiset istuimme tekstikentän edessä ja kävimme läpi satunnaisia komentoja, jotta löytäisimme sen oikean. Pelasimme peliä tuhansia kertoja uudestaan tullaksemme siinä paremmaksi. Istuimme nauttimassa musiikista, kun peli latasi itseään joskus jopa kymmeniä minuutteja.

Me olimme se alkuperäinen internetvallankumous, ennen vallankumousta.

Meistä nörteistä tuli se kansa, joka teki informaatiosta siistiä. Me muutimme matematiikan luonteen ulkoa opetellusta kertotaulusta taiteen työvälineeksi ja valloitimme maailman kokeilun, rakentamisen ja tekemisen kautta.

Elämme vaihetta, jolloin tietokone ei ole enää mikään nolouden keskiö, vaan joka talouden tarve. Tietokone, älylaite, internet, kaikki tämä on kaikkien omaa maailmaa ja sitä käytetään aktiivisesti niin tyttöjen kuin poikienkin osalta. Kaikilla on lupa olla mitä ovat, oli se glitteriä tai ei, halusit olla sitten kampaaja, tutkija tai mekaanikko. Sukupuolella ei ole väliä.

Vai onko?

Tänä päivänä edelleen pojat ovat niitä, jotka haikailevat koodareiksi. Jotka hakevat koodaritöihin. Jotka ovat koodarihenkisiä, koodarijengeissä, lanikuninkaita. Tytöt ovat hiljalleen valuneet mukaan Assembly Summer -tietokonefestareille ja pelaavat Wintereillä aivan yhtä raivokkaasti, mutta harva osallistuu itse koodaamiseen. Vielä harvempi tekee siitä työnsä.

Sukupuoliroolit elävät vahvasti yhteiskunnassa, tytöt ja pojat ovat edelleen tyttöjä ja poikia, joilla on erilainen fysiikka ja erilaiset intressit. Mistä se ero voi johtua? Minun nähdäkseni tähän vaikuttavat ensisijaisesti nämä paljon mainitut roolit.

Matematiikka on ehkä suositumpaa, mutta se edelleen esitellään sivulauseessa poikien lajina. Tytöille tulee jossain vaiheessa sellainen käsitys, että matematiikkaa joko osaa tai ei osaa, ja että se jollain tasolla liittyy siihen sukupuoliyleistykseen. "Tytöt on parempia siinä ja siinä, tämä on poikien laji, en siis voi oppia."

Jos biologinen ominaisuus otetaan osaksi debattia,
voi hyvin olla että tytöillä on taipumus ajatella eri tavalla,
jolloin opetuksen geneerisyys on joko haitta tai etu.

Jos opetus on muokattu miehisen ajattelun mukaan, feminiinen ajattelu ei kykene samaan suoritteeseen. Minä esimerkiksi olen synesteetikko, eli ajattelen kaiken kuvina, väreinä, hajuina, makuina, ääninä. Tämän kun yhdistää pieneen ADD-taipuvuuteen, lopputuloksena on yhdeksän vuotta matematiikkaa ja taidot ovat jääneet jonnekin kolmannen luokan tasolle, tietokoneesta huolimatta. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon että vaikka kyseessä olisi matematiikassa loistava tyttö, voi tämä ajatella että ammattia siitä ei saa, saati sitten että ottaa erityisosaamisekseen tylsältä kuulostavan koodaamisen. Sitä vaan istutaan koneella ja juodaan energiajuomia, en minä sitä koodaamista, jotain sellaista se on.

Koodaamisen kiinnostavuus onkin yksi oleellisin asia sen valinnassa tulevaisuuden uraksi. Jos ei koskaan tutustu koodaamiseen muun kuin vallitsevan stereotypian (joka on pretty much vieläkin sama kuin Freaks & Geeksin nörttiskene) kautta, ei koskaan ymmärrä että kyseessä on paljon enemmän kuin vain tietokone, ruutu sekä ykkösiä ja nollia. Ajattele, kuinka monta kertaa tällä viikolla olet kuullut toteamisen siitä, miten oikea elämä eletään ruudun ulkopuolella ja kuinka tietokoneet ajavat ihmiset rappiolle?

Tytöt kasvatetaan tottelemaan, noudattamaan sääntöjä ja olemaan sievästi. Kiltti tyttö ei pyri kohti vaaraa, eikä kokematon lähde kokeilemaan ellei häntä siihen laiteta tai hänestä itsestään löytyy seikkailijageeni. Tytöille on annettava mahdollisuus ymmärtää koodaamista taiteen välineenä, rakennuspalikkana ja jonain muuna kuin passivoivana, sisältököyhänä tekemisenä joka ei kavereita kiinnosta. Sitten kun koulu on käsitelty, päästään tähän suureen maailmaan, jota johtaa ne vanhat hipit ja meidän nettivallankumouksellisten vanhemmat. Heillä jos keillä on käsityksiä maailmasta ja sen tarjoamista rooleista tai mahdollisuuksista.

Konservatiivisen ajattelun mukaan mies tietää ja naista autetaan.

Tämä käsitys on käytännössä murrettu, mutta vaikuttaa varmasti vaihtelevalla menestyksellä ihan jokaisen alitajunnassa; valveutuneet osaavat ne ajatukset tunnistaa ja mitätöidä kun taas muut menevät sen ytyfiiliksen mukaan mikä vallitsee. Nainen seisoo ovensuussa, avaan oven. Mies seisoo ovensuussa, odotan että hän kulkee ovesta.

Koodimarkkinoilla naisen ongelmana on uskottavuus. Kuinka myyn itseni uskottavana työntekijänä ilman lisänäyttöä, joka korvaa sukupuoleni jättämän miinuksen? Kuinka vältän tilanteen, jossa viehättävyyteni määrä sävyttää keskustelua? Onko vastassa jokin limainen äijä, joka kiipeää hametta ylös, jos erehdyn jäämään liian myöhään töihin? Ovatko työkaverit mukavia, ottavatko he minut mukaan ja kohdellaanko minua tasavertaisena? Olenko kiintiöihminen vai palkataanko minut taitojeni perusteella?

Uskottavuus koskee kaikkea, mikä työhön liittyy. On kyseessä sitten ihmiset, jotka mahdollisesti tarkoituksella tai tarkoittamatta kohtelevat eri tavoin pelkästään siksi, että näkevät toisen olevan nainen, on kyseessä sitten pomo joka antaa erityisaseman tai kohtelee kylmäkiskoisemmin sukupuolen perusteella. Edellä mainitut asiat ovat niitä, joista jatkuvasti keskustellaan, mutta joita ei sisäistetä. Naiset tottuneena eivät edes huomaa toimivansa kompensoiden ja miehet taas eivät ymmärrä, miten paljon pitäisi vielä taipua että naiset ovat onnellisia.

Ymmärtäkää nyt. Tasa-arvoa ei saavuteta sillä, että puhutaan miehistä ja naisista. Silläkään poikkeuksella, että arimpia tyttöjä pitää erikseen boostata, jotta he uskaltaisivat nousta samalle tasolle. Aivan kuten julkeimpia poikia on toppuuteltava, jotta he antaisivat muille tilaa. Kun kirjoitetaan ilmoitus työstä, kirjoitetaan se koodarille eikä mieskoodarille. Kun mietitään yrityksen tiloja, tehdään niistä tilat missä kaikenlaiset ihmiset viihtyvät, eikä sukupuoliteta ketään. Kun toimitaan yhdessä, annetaan vapaus olla aivan niin ärsyttävä kuin ihminen on. Olipa se sitten kolatölkkikokoelma tai glitterpöllähdys, joka työpistettä koristaa. Rikotaan rajoja.

Kohdellaan ihmisiä mielenkiinnon kohteiden mukaan
eikä sukuvietin perusteella.

Jos minä olisin teknologiatalon johdossa ja ihmiset olisivat yleisesti ottaen vähän leikkimielisempiä, antaisin heille tehtäväksi sukupuolittaa toisensa päinvastoin. Kohdella miehiä kuten kohtelevat naisia ja päinvastoin. Ehkä siinä sitten nousisi joitakin oivalluksia siitä, miten erilaista kohtelua me toisaalta toisillemme annamme - jo ihan puheenaiheiden valinnassa.

Pistäisin tyhmänä itseään pitävät keskustelemaan ja kuuntelemaan niitä naurettavan monimutkaisesti keskustelevia, ja antaisin kaikkien olla sellaisia kuin ovat. Antaisin heidän pitää keskenään hauskaa ihan työpäivän aikana, sillä hauskanpito luo luottamusta, luottamus voimaa ja vahvuutta - ja vahvuus herättää luovuutta, oppimiskykyä sekä paremman sanan puutteessa sekoittumista. Tämän lisäksi perustaisin koodikoulun, johon kutsuisin kaikenlaisia ihmisiä.

Nettivallankumouksellisina meidän tehtävämme ei ole opettaa koodareita, vaan näyttää miksi me koodaamme. Mitä koodaaja saa aikaan ja mihin koodausta voi käyttää?

Luomalla lisää kiinnostusta ja positiivista kokeilunhalua sekä antamalla jokaiselle mahdollisuuden ylipäänsä osallistua, meillä olisi käsissämme tulevaisuus, jossa koodi ei tottele ikivanhoja jaottelusääntöjä, ennakkoluuloja tai yleistämistä.

Kun siis kysytään, miksi tytöt eivät koodaa, vastataan samalla kysymykseen: 

Tytöt eivät koodaa,
koska koodaaminen ei ole vielä kaikkien oma juttu.

Eikä tämä ole mitään feministipropagandaa, vaikka laiskempi niin saattaisi ajatella. Tämä on yleistysongelma. Luokitteluongelma. Erittelyongelma. Kiinnitämme epäoleellisiin ominaisuuksiin liikaa huomiota.

Koodaamisen pitäisi olla kaikkia varten, kaikkien käytössä, kaikkien ymmärtämää. Myös niiden, jotka eivät sitä tee työkseen.

Kuinka kohottaa itsetuntoa

Itsetunto luetellaan usein ihmisen heikkoukseksi ja monesti kuulee kuinka joku on kaikenlaista ja kuinka hänellä on sellainen ja sellainen itsetunto. Jotkut ovat itsevarmoja, jotkut taas epävarmoja. Ei aina ymmärretä sitä, että vaikka itsetunto vaikuttaa ihmisessä itsessään, se ei ole hänen ominaisuutensa. 

Itsetunto varsinkin on ympäristön tuote. Se koostuu niistä viesteistä, joita ihmiset ovat saaneet muilta. Jos heille on kerrottu negatiivisia huomioita ja korostettu tehtyjä virheitä, heille on kehittynyt oletus että he ovat huonoja tekemään. Jos heitä on tuettu ja heille on annettu tunnustusta onnistumisista sekä mahdollisuuksia voittaa itsensä, heillä on vahva ja positiivinen kokemus osaamisestaan.

Itsetunto on kuitenkin poikkeuksetta
syyn ja seurauksen aikaansaama,
minuuden kokemukseksi sisäistetty viesti. 

Epävarma ihminen voi olla vaikka kuinka vahva osaaja, mutta sabotoi itseään pidättelemällä osaamistaan tai antamalla kunnian muille, jotka eivät sitä kokonaisuudessaan ansaitse. Epävarma ihminen on helppo murtaa ja hallita, eikä näitä ominaisuuksia yleensä tule palkattua yritykseen. Sen sijaan palkataan se vahvalta vaikuttava omaa osaamistaan toitottanut henkilö, huolimatta siitä mikä on hänen osaamisensa taso.

Olisi aika oppia lukemaan ihmisiä hieman paremmin. Epävarmuus ei ole epäkelvon merkki, eikä itsevarmuus mikään positiivinen, vahventava piirre. Itsevarma ihminen saattaa olla jopa niin itsevarma, että hän ottaa pois muiden osaamisesta dominoimalla tilanteita. Itsevarmuus voi tehdä sokeaksi ja kukaan ei halua työlleen sokeaa työntekijää.

Kuinka sitten kohottaa itsetuntoa työpaikalla? Se prosessi on työläs ja aikaavievä, mutta kaiken työn arvoinen. Se myös parantaa työympäristön tunnelmaa enemmän, kuin yksi virikepäivä koskaan. Se tuo työkavereita lähemmäs toisiaan ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Työnantajana ja kollegana on äärimmäisen tärkeää
vahvistaa ihmisen positiivista kokemusta itsestään.

Ensinnäkin on välttämätöntä muistaa kehumisen tärkeys. En tarkoita mitä vaan kehumista, vaan sellaisia satunnaisia positiivisia huomioita, joita ei keksitä. Sellaisia rehellisiä. Vaikka ne olisivat vain sitä, että työkaveri syö lounasta joka päivä. Tai että hänen pöytänsä kulmalla on aina kirja tai kaksi. Älä kehu työkaverin ulkomuotoa, kehu hänen prosessiaan, kykyjä huomata ja yrittää, kykyä tehdä, osallistua ja onnistua. Kannusta häntä toimimaan, kysy häneltä mielipiteitä ja näkemystä, huikkaa ja hymyile spontaanisti aina välillä.

Tee epäonnistumisista osa yrityksen arkea ja koulutusohjelmaa. Virheen sattuessa ota ja järjestä juhlat. Anna epäonnistujalle selkääntaputus ja ota hänet mukaan prosessiin, jossa ongelmaa ratkotaan. Puhukaa virheistä avoimesti, muistelkaa niitä lounailla hauskoina anekdootteina ja kokekaa ne positiivisina, yrityksen toimiin vaikuttamattomina tapahtumina. Tehkää asioita positiivisen vahvistamisen kautta. 

Monessa yrityksessä riemuitaan sankarillisesti eeppisiä voittoja, jotka sitten kaikessa ainutlaatuisuudessaan syövät kokonaiskuvaa. Epiikkaa ei tapahdu joka tilaisuudessa, mikään firma ei ole maailman paras eikä parhainkaan porukka toimi saumattomasti yhteen. On paljon tärkeämpää antaa tilaa niille jotka nostattavat aaltoja sekä tunnustaa sitä miten kritiikki pitää lopputuloksen tarkempana. On tärkeää ottaa mukaan kaikki ne erilliset äänet ja muistaa arvostaa arjen pieniä sankaritekoja. On tärkeää antaa tunnustusta muistakin kuin parhaan prosentin toimista. Pienistä innovaatioista, väsymättömästä uskollisuudesta, kekseliäisyydestä ja kokeilunhalusta. Jopa kiukutteluista ja pienistä henkilökohtaisista voitoista.

Eikä itsetuntoa tule kohottaa ainoastaan niiltä, jotka sitä tuntuvat tarvitsevan. Sitä tulee kohottaa kollektiivisesti, yhteisöllisesti, yhdessä ja saman päämäärän nimissä. Jokaisella työntekijällä on tarve kokea onnistumisia ja mitä suurempi yritys on kyseessä, sitä enemmän siinä on massaan hukkumisen vaara. 

Nosta esiin läheisten kollegojen vahvuuksia,
huomaa heidän panoksensa
ja ota joskus asiaksesi oppia heistä jotain uutta. 

Ja järjestä illanistujaisia, tapahtumia, yhteisiä juttuja. Töiden tekeminen pääsee kukoistukseensa varsinkin silloin, kun työympäristö koetaan ystävällisenä, turvallisena paikkana, jossa jokaisella on ääni joka kuullaan.

Onko uutiskirjeellä tulevaisuutta?

Tänään netin syövereissä nostettiin esiin kysymys sähköpostin käytöstä markkinoinnissa eli käytännössä kannattaako uutiskirje. 

Uutiskirjehän on siis pohjimmiltaan kasa koottuja huomionarvoisia viestejä siltä sivustolta, yritykseltä tai muulta palvelulta, jolta kirje on tilattu. Kirjeitä tilataan joissakin paikoissa ihan tietoisesti, toisissa se on luontainen osa palvelua itseään. Jopa puhelinliittymään kuuluu markkinointiviestejä, joita lähetellään asiakkaille ympäri maailmaa automaattisella systeemillä.

Yrittäjän näkökannasta tämä on loistava tapa markkinoida asiakkaille ja nostaa esiin mielenkiintoisia tapahtumia. Asiakkaan näkökulmasta taas uutiskirjeitä tulee pahimmillaan satoja viikossa eikä niiden sisältö tunnu erottuvan viime kirjeestä millään tavalla. Tästä sainkin sitten ajatuksen pohtia uutiskirjeen heikkouksia, parannusmahdollisuuksia ja tulevaisuutta yleensä, näin markkinoinnin näkökulmasta.

Esimerkkinä käytän itseäni, minun sähköpostiosoitteeni kun on joutunut jonkin pirullisen roskapostittajan myytävien osoitteiden listalle ja näin ollen saan pelkkää roskapostia noin 50 kirjettä päivässä.

Yksi asia mikä roskapostissa jää monesti yrittäjältä unohduksiin, on se että se on markkinointiviestittelyä.

Ne ovat mainoksia, markkinointia, uutiskirjeitä, kehotuksia siinä missä Lapuan Lankaliikkeenkin viestit. Näin suomalaisena roskapostin erottaa paremmin kun se tulee englanniksi, mutta yleisesti ottaen epäonnisen informaatiohaluisen yrittäjän viestit eivät eroa niistä, joita kutsutaan rakkaudella roskaksi. 

Saan siis viitisenkymmentä viestiä päivässä. Päivässä. Noin kaksi kirjettä joka tunti, joka päivä, joka viikko jo kuukausien ajan. Sähköpostittelu on yrittäjälle liki ilmainen tapa saada mahdollisimman paljon näkyvyyttä eikä näille roskapostittelijoille riitä kuin yksi tarjoukseen tarttuva ihminen tuhannesta, kun kulut on jo katettu. Näin postia lähetellään, sadalletuhannelle, miljoonalle, miljardille käyttäjälle päivittäin ja tämän myötä oikeista sähköpostiosoitteista on tullut arvokasta valuuttaa. Monesti hakkeroidut verkkopalvelut hyötyvät tästä, sillä kryptattujen salasanojen ansiosta ihmisten tiedot ovat turvassa eikä hakkereilla ole intressejä käyttää niihin resursseja koska sähköpostilistaukset on helppo myydä eteenpäin hyvällä tuotolla. Sinne meni minunkin sähköpostini, jonka vuoksi saan nyt päivittäin mainoksia aasialaisista postimyyntivaimoista ja potenssia parantavista taikapillereistä.

Mitenkäs tämä sitten liittyy uutiskirjeisiin? Noh, kuten aiemmin mainitsin, kirjeiden sisältö ei ole kovin erilaista.

Monesti kirjeet ovat yksiulotteinen yritys ottaa kontakti kuluttajaan.

Jokainen kirje sisältää käytännössä saman kaavan: ”Hei etunimi, tässä kauppias, minulla on hienoja asioita sinulle etunimi ja tällaisia tarjouksia ja haluan että annat minulle rahaa palveluksiani vastaan, terveisin kauppias”. Kirjeestä näkyy jo kauas, ettei sitä ole koostettu yksilötasolla, eikä se ole kirje minulle ihmisenä, vaan oikeastaan lista ehdotuksista lompakolleni. Usein käykin niin, että nämä varsin henkilökohtaisesti minua puhuttelevat viestit joutuvat suoraan roskakoriin, avaamatta. Tähän olen laskenut mukaan myös ne uutiskirjeet, jotka olen tarkoituksella tilannut. 

Uutiskirjeen tulevaisuudesta ei voi sanoa mitään ennen kuin totean että sen nykyinen taso on heikko. Se ei ole muuta kuin maahan heitetty kuponkilehtinen, se ei kosketa eikä puhuttele. Uutiskirje pelkkänä informaatiolähteenä on kuollut konsepti, johon ei kenenkään tulisi enää tarttua ilman spesifiä, todellista uutissisältöä. Harva yritys pystyy oikeasti tarjoamaan tämän.

Tulevaisuuden uutiskirjeen pitää olla kaksisuuntaista kommunikaatiota. 

image from Gratisography.com by Ryan McGuire.

image from Gratisography.com by Ryan McGuire.

Kuinka kirjoitan hyvän, erottuvan uutiskirjeen?

1.    Panosta otsikoihin. Otsikko ja lähettäjän nimi on sellaisia, jotka tilaaja näkee ensimmäisenä ja niiden perusteella hän tekee päätöksen, klikkaako viestisi auki vai ei.
2.    Panosta sisältöön. Hyvä sisältö annosteltuna harvemmin on miljoona kertaa parempi kuin ne miljoona viestiä. Lähetä uutiskirjeitä vain yksi kuukaudessa, ehkä mieluummin neljä vuodessa, vaikka vuodenaikojen mukaan. Näin erotut eikä jatkuva uutiskirjetulva aiheuta tuhoa brändillesi. 
3.    Panosta lukijan arvoon. Anna mukaan jotain extramahtavaa, siistiä, uniikkia. Tarjoa kaupanpäällinen etukoodilla, tarjous joka ei ole kaupassa, sisäpiirin tarinoita kaupasta muullakin kuin sellaisella asiakasta pelkäävällä tavalla. Anna jotain rehellistä itsestäsi, kirjoita kuin kirjoittaisit tuttavalle josta pidät.
4.    Panosta puhutteluun. Älä aloita kirjettä etunimiautomaatiolla, sillä se ei kerro lukijalle mitään muuta kuin että sinulla on hieno koodinpätkä lähetyspalvelussa. Lukija tietää oman etunimensä, eikä välttämättä koe että olette sinuttelutasolla. Se on myöskin väkinäinen tapa pitää toista ystävänä ilman minkäänlaista vuoropuhelua, puhumattakaan siitä että aiemmin mainitsemani roskapostit yleensä tukeutuu tähän keinoon vakuuttaakseen lukijansa. 
5.    Panosta ulkonäköön, onko kirje helposti luettavissa pikaisella vilauksella? Laita tärkeimmät ja huomionarvoisemmat/huomiota herättävimmät asiat kirjeen keskelle, jotta sisältö on parhaiten luettavissa. 
6.    Panosta kieliasuun, kirjoita viesti tuttavallisesti, hyvällä suomen kielellä ja rennolla otteella. 
7.    Panosta toimivuuteen, varmista että linkit johtavat siihen tuotteeseen josta kuva on tai josta puhut, varmista että kuvat toimivat ja että kirjeen lopusta löytyy kaikki palvelun tiedot sekä mahdollisuus peruuttaa kirje. 

Lyhyesti sanottuna uutiskirjeen tulevaisuus on yksilötason kommunikaatio, sen on puhuteltava saajaansa.

Muista, että hyvällä yrittäjällä on monta asiakasta, mutta hyvällä asiakkaalla vain yksi yritys.

Mikä ihmeen viestintämentori?

Sitä sanotaan, että sano mitä tarkoitat. Toisin sanoen, sanojen on vastattava tarkoitusta. Viestintämentori on ihminen, joka opettaa viestimään niin, että sanat eivät sisällä tahattomia tunnesytykkeitä tai lietso lukijassa ennakkoluuloja. Viestintämentori opettaa kommunikaation tunneymmärrystä sekä sanojen merkityksiä niin, että kommunikointi tuntemattomille ihmisille helpottuu.

image credit Saga Raippalinna

Minä olen Saga Raippalinna ja olen viestintämentori. Tarkemmin sanottuna moderaattori eli keskustelupalstojen sisällönvalvoja. Tunnen internetin, sen kulttuurin ja keskustelut, olen harjaantunut asiakasviestijä, kommunikoinut niin käyttäjätuen kuin devaajien kanssa (osaan siis puhua jossain määrin koodaria). Olen kouluttanut asiakaspalvelijoita ja moderaattoreita, kirjoittanut oppaita käyttäjille ja ylläpitäjille sekä käynyt vaativaa asiakasviestintää muun muassa lakiin ja käyttöehtoihin liittyvien kiistatilanteiden suhteen.  

Moni tekee sen tahattoman virheen, että kirjoittaa vastaukseen jonkin tunnesytyttimen joka sitten sokaisee lukijan jollain tunteella ja laukaisee kaikki ennakkoluulot. Minä olen väitettävästi ja kokemukseltani siinä aika taitava, että osaan välttää näitä sudenkuoppia. Erityisosaamiseni liittyykin juuri tunteiden tunnistamiseen, hallitsemiseen ja välittämiseen. Motivaationi taas kumpuaa vahvasta sitoutumisesta laadukkaan palvelun tarjoamiseen sekä tavoitteeseen paremmasta keskustelukulttuurista koko maahan. No, mitä tässä nuukaillaan, koko maailmaan!

Miljoonia kommentteja ja kuvia tarkastaneena tunnen kaikenlaisia keskustelutyyppejä, ymmärrän heidän ilmaisuaan sekä motiiveitaan mikä tärkeintä, tunnistan keskustelujen kaavoja ja tiedän hyvin paljon trollaamisesta. Tunnistan herkemmin manipulaatioyritykset ja osaan antaa samalla mitalla mutta ilman olkiukkoja. Harjoitan tätä taitoani päivittäin väittelemällä hankalista aiheista netissä. Useimmat tuntevatkin minut nimeltä "Eih, taas sinä".

Minulla on paljon mielenkiinnonkohteita, olen utelias ja analyyttinen. Otan selvää asioista enkä puhu varmana mitään, mitä en tiedä aukottomasti. Osaan käsitellä epäonnistumisia vaikka ne olisivat kuinka murskaavia ja olen yleisesti ottaen melkolainen netti- ja asiakaskommunikoinnin megahirmu.

Tämän kaiken keskellä lienee siis sopivaa, että kun tiputan pois raudanlujan ammattiroolini ja olen vain minä, suodattamatta ja livenä, muutun introvertiksi taiteilijaksi joka rakastaa rauhaa, täyttää small talkit hermostuneella höpötyksellä ja nimeää ykköstaidokseen kyvyn ottaa sammakko kiinni. 

IMG_6019.JPG

Pelaammeko lastemme tulevaisuudella?

Juttu on julkaistu 23.10.2015 Aller Median asiantuntijaportaalissa Wau.fi. 
Kirjoittanut Saga Raippalinna

 

Elämme aikaa jossa rauha saavutetaan askeettisilla harrastuksilla turvesaunoineen, luonnosta kerättyine aterioineen ja ihanan virkistävine ulkoiluineen. Rentoutuminen tapahtuu oikeaoppisesti jos mieli ja ruumis lepää. Yleensä stereotyyppiseen mielikuvaan kuuluu kirja ja teekuppi. Villasukat ovat toki bonusta.

Arki sen sijaan täyttyy ohikiitävistä autoista, vilkkuvista valoista ja älylaitteista. On pelejä, on informaatiovirtoja, jos jonkinmoista mediaa.

Naureskelut tietokonenörteistä on vaihdettu kissavideoille naureskeluun ja individualismi on muodikasta. Mikäs siinä, nyt on helpompaa olla oma itsensä kun tarjonta on räjähdysmäisesti monipuolistunut. Kaikki ovat kaikkea, ja kaikkialla. Tulevaisuus on täällä.

Tästä huolimatta emme kuitenkaan osaa ajatella vieläkään asioista kuin mustan ja valkoisen väreissä. Uniongelmat selitetään suoraan ajalla, joka on käytetty Facebookissa. Netissä käydyt keskustelut mitätöidään apatiaksi. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa ylistetään, miten tuli kauppajonossa käytyä ihan oikea keskustelu. Miten virkistävää se olikaan? Miksen harrasta tätä useammin? Tämän kaiken keskellä unohdamme täysin sen, mitä elämä oli ennen älylaitteita.

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

Elämä ennen nykyistä

Ihan suoraan sanottuna elämä ennen tietokoneita oli tympeää. Autoista puuttui turvavyöt, ihmiset istuivat kotiensa ulkopuolella tunteja avaimet hukassa pelkästään odottamassa että joku tulisi kotiin ja päästäisi sisään. Sitä käveltiin tunti kaverille kysymään, lähtisikö tämä leikkimään ja tunti takaisin, kun vastaus oli kieltävä. Kaverit oli niitä jotka asuivat lähellä, kaikki hautautui yhdenmukaistumisen alle ja hippiaatekin saapui Suomeen vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

Oli myös paljon hyviä asioita, mutta nämä asiat olivat yksittäiselle ihmiselle vähäisiä elämänparannuksia, unelmia jäi toteuttamatta ja vähään tyytymistä ihannoitiin. Rokkitähdet olivat vaarallisia koska he elivät täysillä, mutta hädin tuskin kolmekymppisiksi.

Nyt, kun meillä on käsissämme kaikki tämä tulevaisuus, jätämme sen mahdollisuudet huomiotta. Keskitymme siihen, miten kiva oli silloin ennen vanhaan tökkiä iilimatoja puroissa ja kiivetä puihin omenavarkaisiin. Patistamme lapsemme pois tietokoneilta hokien mantraa ”jalkapallo kasvattaa enemmän kuin pelaaminen”. Samaan aikaan työpaikat taistelevat niistä ihmisistä jotka ovat kasvaneet pelien tai tietokoneiden parissa.

Viisitoista vuotta myöhemmin tarve koodaajille on varmasti edelleenkin suuri, mutta alunperin tietokoneista kiinnostunut lapsi on oppinut inhoamaan niitä, ja käsittämään kone ainoastaan tapana mennä tekemään tilapäivitys kaatuneesta kahvikupista.

 

Vanha hyvä, uusi paha

Tässä tulee sitten kuvaan se mainitsemani mustavalkoinen ajattelu. Jalkapallo koetaan kehittävänä toimintana ja esimerkiksi konsolipelaaminen demonisoidaan sen sijaan, että kohtuudelle tehtäisiin tilaa. Myös näiden kahden välillä tehty vertailu on epäreilu, nimittäin pelaaminen vertautuu ainoastaan kaikkeen liikuntaan.

Jos puhutaan jalkapallosta, silloin sitä tulisi verrata lajikohtaisesti tiettyyn peliin. Voidakseen edellämainittuja verrata tasapuolisesti, on kyettävä ajattelemaan niitä ilman ennakkoajatuksia tai suosimista.

Jalkapallo kehittää aivan yhtälailla ihmistä kuin mikä tahansa elektroninen peli, ainoa ero on se että kaikki pelit eivät vaadi juoksemista. Digitaaliset pelitkin nostavat sykettä, saavat ihmisen hikoilemaan, vaativat motorisia taitoja ja vähintään tyydyttävää yleiskuntoa. Pelaaminen jollain digitaalisella laitteella kehittää myös sosiaalisia suhteita sekä pitää niitä yllä ja se myös tuottaa fyysisiä vaurioita siinä missä mikä tahansa liikunta.

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

Mitä sanoo asiantuntija?

Jari Sinkkonen on lasten kehitykseen perehtynyt lastenpsykiatri, joka on tottunut puhumaan lasten hyvinvoinnin puolesta ja käsittääkseni omaa myös yleistä vapaamman asenteen elektronisia elämänosia kohtaan. YLE:n haastattelun perusteella Sinkkosen asenne pelaamiseen ei ole ensinäkemältä negatiivinen. Myöhemmin jutussa pelaamista luonnehditaan kuitenkin muun muassa sanoilla ”merkityksetön asia”. Myös vanhempien osallistuminen otetaan esiin toimintana, jota ei tarvitse tehdä. Samalla annetaan lähes huomaamatta viesti, ettei vanhempien pitäisikään pelata itse.

Sinkkosella on paljon tärkeitä huomioita kuten ilta-ajan rauhoittaminen, kohtuus pelaamisen määrässä ja muiden aktiviteettien muistaminen. Näiden vierellä tarjoillaan kuitenkin kuva maailmasta, joka on onnellisempi jos tietokoneita tai älylaitteita ei käytetä.

Uskon, että Sinkkonen on oikeassa, mutta vain osin. Missään tapauksessa ei lapsen tule keskittyä vain yhteen ajanviettotapaan. Samalla kuitenkin esimerkiksi lukemisen nostaminen erityisen kehittäväksi toiminnoksi osoittaa suoranaista ymmärtämättömyyttä nykyajan pelikulttuuria ja pelaamisen syvempää merkitystä kohtaan.

Lukeminen toimintana on hyvin passivoivaa, fyysisesti rappeuttavaa ja yksitoikkoista tekemistä. Kirjoissa ei myöskään ole ikärajoja, joka herättää oman kysymyksensä siitä onko väkivallan pois seulominen todella välttämätöntä. Lukeminen kehittää lukemista ja luetun ymmärtämistä, kieltä sekä mielikuvitusta, mutta kaikkea tätä saa myös pelaamisen kautta.

Argumenttini ei siis ole että lukeminen on pahasta, vaan ettei se ole pelaamista parempaa. Jos tämä johtaa siihen, että lukeminen vaikuttaa nyt huonommalta, se kertoo ainoastaan siitä, että pelaamista ei arvosteta tarpeeksi.

 

Vanhempien rooli lasten maailmassa

Vanhempina meidän ei paitsi tarvitse, vaan meidän tulee, ja on meidän velvollisuutemme tutustua lastemme maailmaan. Meidän on pelattava pelejä edes vähän, vaikka heidän kanssaan. Meidän on oltava edes hiukan kiinnostuneita lapsemme kiinnostuksista. Ja vaikka meidän pitää luoda rajoja, meidän ei tule rajoittaa liikaa.

Lasten on leikittävä, liikuttava ja pelattava aivan yhtä paljon, kuin heidän tulee lukea kirjojakin. Kohtuullinen määrä määräytyy lapsen mielenkiinnon mukaan, tietenkin hänen lahjakkuuttaan sekä hänen tarpeitaan kuunnellen. Jos lapsi ei osaa lukea, on hänen harjoiteltava. Jos lapselle ei ole luontaista liikkua, on häntä kannustettava liikkumiseen liittyviin aktiviteetteihin.

Pelaamisen tiivistäminen merkityksettömäksi toiminnaksi on paitsi vaarallista, se on myös ennakkoluuloista. Nykypelaamisen merkityksen mitätöinti on suoraan pois lastemme tulevaisuudesta sekä heidän mahdollisuuksistaan pärjätä maailmassa. Pelaaminen ei ole pelkkää viihdettä, eikä kokonaisen maailman huomiotta jättäminen pelkkien oletusten perusteella ole reilua jälkipolville.

Jos lapsi pelaa monta tuntia päivässä pihalla jalkapalloa, harjoittelee raivokkaasti viulun soittoa, lukee ruokapöydässäkin suurten klassikkokirjailijoiden teoksia tai laskee väsymättä matemaattisia yhtälöitä, patistammeko häntä tuolloinkin arestin uhalla lopettamaan?

Synkistellen kohti auringonlaskua

Imagessa kirjoitettiin tänään siitä, miten ihmiset antavat Trumpille valtaa vatvomalla kauheuksia, miten kohut ja niiden päivittely, synkistely ja masentelu on suosittua mutta ei anna maailmalle mitään. Teksti alkaa sanoilla "Minulle väitettiin eilen, että pitää olla oikeasti törkeä, että maailmaa saa muutettua. Yritetään nyt sitten tässä omaa parasta ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi [..]" ja päättyy lukijalle asetettuun haasteeseen ajatella positiivisesti.

Mitähän törkeää tuossa on? Minusta se ei ole törkeää, että toteaa ihmisten olevan törkeitä, sillä sitä he ovat. Kansa mässää epäonnistumisilla, surkeudella, onnettomuudella, häviöllä, sairaudella ja kuolemalla. Istutaan kotona ja päivitellään, eikä edes kahvikuppia katsota kun ahnain silmin ahmitaan suurimpia maamme surkutteluja keltaisilla otsikoilla. Me rakastamme epäonnea, me palvomme Aku Ankan riistettyä terveyttä sen sijaan, että keskittyisimme iloisesti maailmaa parantavan Mikin edesottamuksiin. Me janoamme tarinoita jäätyneestä maasta, kurjuudesta ja nälästä. 

Ihan varmasti tähän auttaisi positiivinen ajattelu, mutta se taas ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin ainainen ulinakaan. Positiivinen ajattelu hävittää maailmasta kaikki tummat sävyt, se pukee ihmiset hammasrivit hohtaen sellaiseen teennäisyyden tilaan, ettei siitä saa sen enempää irti kuin synkeästä synkeydestä. Positiivinen ajattelu on aivan yhtä suuri syöpä tässä maassa kuin negatiivinenkin, se ei anna eikä väritä, se ei kasvata eikä rakenna. Se vaan on, makaa ja latistaa maan. 

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

Uskallan väittää olevani nyt törkeämpi kuin alkuperäinen kirjoittaja. Positiivinen ajattelu on suoraan sanottuna huonoin mahdollinen neuvo jonka voi antaa ihmiselle, joka kauhistelee Trumpin edesottamuksia. Maailman Trumppeja ei voiteta positiivisuudella. Maailman surkeutta ei korjata iloisilla mietteillä tai hopeareunuksilla. 

Jos oikeasti haluamme muuttaa maailmaa, meidän on otettava molemmat tunteet, meidän on omaksuttava vastuu negatiivisista ja positiivisista tunteistamme, tunnettava ja omistettava ne. Meidän on tunnettava miltä ne tuntuvat, tunnistettava mistä ne tulevat ja huomattava ne muissa. 

Meidän on annettava tilaa rehellisille tunteille. Ihan oikeille tunteille ja kasvettava niiden kanssa. Mediaa en kykene tässä hetkessä muuttamaan, mutta jos oppisimme ymmärtämään oman henkilökohtaisen tunteen arvon, olisimme ehkä vähemmän ohjailtavissa. Ihmisten pitäisi pyrkiä keskittymään ensisijaisesti omaan sisäiseen elämäänsä ja antamaan omille tunteille arvoa sen sijaan että omistaa elämänsä muiden tunteiden arvottamiseen. Kaikki mitä koemme, tapahtuu meissä itsessämme. Jostakin syystä olemme ulkoistaneet suurimman osan tunteistamme, kokemuksistamme ja elämästämme muiden ohjailtavaksi.

Trump ei kukistu positiivisella asenteella. Hän kukistuu positiivisella vahvistamisella. Me kukistamme diktaattorit seisomalla vieri vieressä, tarttumalla toisiamme kädestä ja tukemalla toista uskaltamalla itse. Maailman surkeita asioita ei saa, ei tule eikä voi typistää turhanpäiväiseksi voivotteluksi, sillä se ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että kuljemme kaikki hymyssä suin eteenpäin kohti hurmaavaa loppua.

Kuka lohduttaisi moderaattoria?

Juttu on julkaistu 02.10.2015 Aller Median asiantuntijaportaalissa Wau.fi. 
Kirjoittanut Saga Raippalinna

 

Kuvitellaan hetki. 
Olet juuri aloittamassa työt keskustelupalstan moderaattorina. Olet työskennellyt yrityksessä jo pitkään ja tunnet kaikki ihmiset työpöytiensä ääressä. Purjehdit pöytien ohi rennosti, tutuille työkavereille hymyillen ja yrität olla välittämättä pienestä jännityksestä vatsanpohjalla.

Keskustelukulttuuri on Suomessa kiristynyt, ja kommentit ovat tulvineet moderaattoreiden työpisteille siinä määrin, että työpaikalla on kyselty halukkaita kouluttautumaan moderointiin. Tällä tavalla saadaan lisävoimaa sellaisina aikoina, kun keskustelu kiihtyy, ja samalla valistetaan yrityksen työntekijöitä keskustelupalstasta itsestään. Keino on toimiva, joskin jokaista työtä opettelevaa varoitetaan etukäteen. Sisältöä käsitellessä tulee muistaa pitää tunteensa kurissa.

Istut toimistotuolille, sen lämpö muistuttaa siinä aiemmin istuneesta. Läppäri on pöydällä valmiina, sen näytöllä on tekstiä ruuduittain listattuna. Sinun tehtäväsi on lukea ruudulla lepääviä kommentteja ja poistaa niistä ne, jotka rikkovat sääntöjä. Joskus niitä on useita, joskus ei montaakaan. Vatsanpohjalle pesiytynyt jännitys alkaa täristä, sen pinta muuttuu sähköiseksi ja se pistelee, se kasvaa kokoa ja aiheuttaa kehossasi jännitteen, joka tuntuu hiuspohjassa asti. Rohkeasti vaan töihin.

Luet ensimmäisen kommentin, jossa puhutaan jotain kuorma-autoista ja niiden akseleista. Et ymmärrä missä yhteydessä viesti on kirjoitettu, etkä tunne sen kirjoittajaa. Et välttämättä tiedä akseleistakaan sen enempää, eikä sinulla ole kokemusta siitä tilanteesta, josta kirjoittaja kirjoittaa, mutta koska kommentti on varsin harmiton, annat sen olla. Se on siis sääntöjen mukainen, jätetään.

Seuraavassa kommentissa puhutaan jostakin poliittisesta, puolueita ja niiden keulahenkilöitä nimetään. Kommentti itsessään on vihainen, ja siinä puhutaan ikävään sävyyn kaikkien tuntemista kansanedustajista. Tämä kommentti on varmasti monen mielestä loukkaava – mitä kyseiset kansanedustajatkin ajattelisivat? Ehdotat sinua kouluttavalle moderaattorille kommentin poistamista. Tämä kommentti on juuri sellainen, joita mielestäsi on poistettu muualtakin, ja jonka kaltaisiin tulisi puuttua.

Moderaattori pudistaa päätään. Tämä kommentti on sääntöjen mukainen. Se ei ole mukava eikä miellyttävä, eikä siitä ole sellaisenaan sen kohteelle hyötyä. Se on silti mielipide julkisuuden henkilöstä, joka on julkisuudessa esiinnyttyään oleellinen osa yleisiä pöytäkeskusteluja. Olisi kohtuutonta puuttua mielipiteeseen julkisesta hahmosta, vaikka mielipide olisikin vihainen. Tämä kommentti on sääntöjen mukainen, mutta jos siinä esiintyisi esimerkiksi henkilökohtaisuuksia, uhkauksia tai vakavia syytöksiä, se poistettaisiin.

Ikävä, harmillinen ja loukkaava kommenttiko sananvapautta? Olet ihmeissäsi. Entä kommentin kohteen oikeudet? Moderaattori selventää, ettei yhden oikeuksia voi rikkoa toisen oikeuden nimissä. Moderaattorin tehtävä on olla puolueeton, ja pelkkä mielipiteen ikävyys ei oikeuta mitätöimään sitä.

Jatkat kommenttien selaamista. Kiva tarina koirasta, jätetään. Kommentti, joka on pelkkää ö-kirjainta, pois. Kiva kommentti, jossa on sähköpostiosoite, pois. Lisää mielipiteitä politiikasta, uskonnosta, lemmikeistä, taloudesta, kodista, mistä vaan. Pois, jätetään, jätetään, pois, jätetään. Hetken kliksuteltuasi alkaa tuntua, että ajatus ei kulje, ja joudut hetkeksi ottamaan katseen pois ruudulta. Nostat kädet kasvoillesi ja hierot silmiä silmälasien takana. Tämä on rankempaa kuin uskoitkaan. Lukeminen kuluttaa, kaikki nämä irralliset keskustelut kuluttavat, silmät väsyvät.

Pienen tauon jälkeen palaat keskusteluihin ja ajan mittaan rikot pintavaikutelman. Näet koirakommentissa ihmisiä, jotka rakastavat lemmikkejään. Näet kodin siivoukseen turhautuneen äidin, joka purkaa tuntojaan Salattujen elämien juonenkäänteisiin. Näet kaksi koko ikänsä rakennustöissä ollutta miestä, jotka väittelevät siitä, mikä puulaatu on paras, ja kasan autoharrastajia, joiden mielestä on hauska härnätä toisen merkin kannattajia. Näet intohimon urheilufanaatikkojen viesteissä sekä huolen terveysasioista kyselevien kommenteissa.

Näet ihmisen, joka on kirjoittanut nettiin ensi kerran leskeksi jäätyään. Näet ihmisen joka asuu vuodesta toiseen yksin hämärässä asunnossaan, eikä enää näe syytä avata edes verhoja. Näet pakolaisia ja heidän vierasta kulttuuriaan pelkäävän yksin asuvan vanhuksen, sekä toisen samanlaisen, joka on tutustunut naapuriinsa muuttaneeseen muslimiopiskelijaan, jolla taas on tapana roskia viedessään pyytää viedä myös huonojalkaisen naapurinsa roskat.

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

Näet pelkoa. Näet rakkautta. Näet kysymyksiä, keskusteluja, väittelyitä.Näet pelleilijöitä, provosoijia, lankaan menneitä räyhääjiä ja hämmentyineitä keskusteluun liittyneitä henkilöitä. Näet kaikki ne unelmat, ne toiveet ja ajatukset jotka yhdistävät suomalaisia pienistä kaupungeista suuriin. Näet kuinka rumaksi keskustelu voi mennä, näet kuinka henkilökohtainen kostonhimo voi kasvaa vihaksi, näet kuinka rakkaudessa on myös erotiikkaa ja kuinka kokeilunhaluisia ihmiset voivat olla.

Sitten kaikki pysähtyy. Näet kommentin, jossa on linkki murhatun opiskelijan rikospaikkakuviin. Sensuroimatonta, raakaa todellisuutta, joka on kaukana omastasi, kaukana niistä lämpöisistä junamatkoista ja pullan siivittämistä kahvikupposista, kaukana lempeistä ajatuksista ja pienistä ongelmista. Järkyttävä kuva: selkeä sääntörikkomus. Poistat viestin, ja asia on keskustelupalstan osalta käsitelty. Sinun kokemuksesi, sinun järkytyksesi ja näkemäsi sisältö jäävät kuitenkin mieleen elämään.

Nostat katseesi, näet tutut nurkat, huonekasvit, kasvot ja ihmiset. Tuttu puheensorina ja leppoisa tunnelma on edelleen läsnä, eikä mikään ole muuttunut, mutta et voi itse rentoutua. Rintakehääsi on asettautunut painava suuri kivi, se vetää sinua maata kohti ja saa hengityksen ohenemaan. Ahdistus kiristää olkapäitä, jännittää käsiä ja saa jalat veteliksi. Hymyilet ohikulkevalle kollegalle ennen kuin siirrät katseesi takaisin edelleen tekstistä täyttyvälle ruudulle, samalla kurkussasi tuntuu palanen, rinnassa lepattaa vieno hätäännys ja silmien takana tuntuu polttava paine.

Se karmeus, minkä läpi surffaat uutisraporteissa, on tullut liki ja koskettanut sinua henkilökohtaisesti, eikä kukaan ole huomannut mitään. Maailmaan on ilmestynyt uusi ääni, jonka vain sinä kuulet. Olet ymmärtänyt jotain, josta et voi kertoa kenellekään.

Moderointi on ala, jota pidetään yksinkertaisena juttuna: eihän siinä tarvitse kuin poistaa ne sääntöjen vastaiset kommentit. Moderaattorin täytyy hallita tarkkaan ne säännöt, joita hän valvoo. Hänen on ymmärrettävä ajankohtainen suomalainen lainsäädäntö, sekä kuinka sitä sovelletaan missäkin tilanteessa. Hänen on tunnistettava itsessään niitä automaattisia reaktioita, jotka voivat vaikuttaa puolueettomuuteen, ja hänen on otettava vakavasti kaikki lukemansa sisältö, ihan niistä pörröisistä lemmikkiviesteistä lähtien.

Hänen on asettauduttava suu vaahdossa räyhäävän rasistin asemaan, verrattava sitä yhteiskuntaan ja siihen ihmisryhmään josta kirjoitetaan. Hänen on muistettava kiertoilmaisut, tunnettava pop-kulttuuria ja ymmärrettävä internet-ilmiöitä. Hänen on tunnistettava trollit kirjoituksen pienistä vivahteista, käsiteltävä lukemattomia eri kokonaisuuksia sujuvasti ja oltava oikeudenmukainen. Tätä varten moderaattorin on irtauduttava kaikesta, riisuttava pois henkilökohtainen minä mielipiteineen ja käsiteltävä asioita suurempina kokonaisuuksina.

Kun päivä on pulkassa, moderaattori nousee paikaltaan, kenties venyttelee, haukottelee ja lähtee ulos maailmaan. Hän tapaa ystäviään, kilistelee laseja, tuhlaa rahojaan toisinaan pikaruokaan. Hän saattaa viettää iltansa perheen parissa, ystävien kesken tai kotona lepäillen.

Osa vie töitä kotiin ja huomaa palaavansa päivän aikana nähtyyn sisältöön – osa on onnekkaampi ja nukkuu yönsä hyvin. Kukaan heistä ei kuitenkaan voi puhua työnsä sisällöstä, näkemistään asioista tai siitä, mitä käytännössä tekee työkseen.

Hyvä moderaattori antaa tilaa kaikille mielipiteille. Olisi hienoa, että tulevaisuudessa mielipiteet antaisivat tilaa myös moderaattoreille.

Koston jäljet

Juttu on julkaistu 28.11.2012 vanhalla blogialustalla. 
Kirjoittanut Saga Raippalinna

Kouluammuskeluita on nähty jo Suomessakin. Itse koin Jokelan hyvin läheltä vaikka en koulussa ollutkaan, sillä olin tuolloin IRC-Gallerian asiakaspalvelussa töissä. Tilanteeseen reagoiminen ennen mediaa sekä aktiivinen käsitteleminen vielä päiviä, jopa viikkoja sen jälkeen jätti jälkensä niin asiakaspalvelijoihin kuin käyttäjiinkin.

Katselen tässä Investigation Discoverylta Killer Kids -ohjelmaa joka käsittelee kouluammuskelijoita. Pitää ihan kommentoida kun asiaa tutkineet sun professorit ja muut kovaan ääneen puhuvat kouluammuskelijoista sekä tapahtumien uutisoinnista niin, että jos lapsilta vietäisi vain aseet tai uutisointia ei olisi, niin sitten lapset eivät saisi tuhoisia ajatuksia. Onhan siinä varmaan joo pointtia, et tiedä kengistä jos et koskaan ole sellaisia nähnyt tai sellaisista kuullut, mutta ei se silti estä sinua tekemästä itsellesi sellaisia.

Kouluammuskelijoiden teot ovat hirvittäviä, eikä niitä tule hyväksyä. Kuitenkin on järkevämpää yrittää ymmärtää tapahtunutta kuin pitää sitä käsittämättömänä sillä kauhistelu ei johda mihinkään.

Hyvin pieni osa ihmisistä tekee jotain sellaista pelkän tappamisenhalun vuoksi, sillä miksi mennä juuri kouluun tappamaan jos se on pääasia, ellei se koulu sitten ole lähimpänä. On ymmärrettävä myös se, että taustalla voi olla syy johon reagoiminen olisi paljon hyödyllisempää kuin teon tuomitseminen ja piilottaminen.

Esimerkiksi mielenterveysongelmat, kodin olot tai koulukiusaaminen. Osaan sorrettua elämää eläneenä hyvin ymmärtää sellaista epätoivoa ja vihaa mitä kiusattu ihminen kokee. Lapsilla varsinkin koulu kattaa koko maailman. Siellä epätoivoa, pelkoa ja tuskaa kokenut ihminen voi haluta antaa samalla mitalla. Ei ole tavatonta, että kouluammuskelija päättää tähdätä niitä ihmisiä, jotka merkitsevät tälle eniten kuten kiusaajia ja välinpitämättömiä sivustakatselijoita.

Miltei joka päivä joku kostaa ystävälleen, perheelleen tai vaikka lähikaupan kassalle sen kohtelun jonka hän on kokenut itselleen vääräksi, eikä se taipumus tappaa vähennä sitä syytä, joka on tämän ihmisen mielessä saanut koko lumipalloefektin aikaan.

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

image from Gratisography.com by Ryan McGuire

Tämän sanottuani minua raivostuttaa myös se, miten yhteiskunta ja media ovat ihan suoraan sanottuna tekopyhiä umpiluupäitä näiden asioiden äärellä. On oikein, että asiat uutisoidaan, mutta niillä ei pidä mässäillä rahan vuoksi. Jokelan uhrit ovat kovaankin ääneen arvostelleet tiedotusvälineiden tunkeutuvaa asennetta, joka vain pahensi koko tilannetta. Mediaa ei kuitenkaan voi syyttää kokonaisuudessaan, sillä kansa ostaa kohulööppien perusteella uutisensa. Siihen on syynsä miksi keltainen lehdistö kukoistaa ja vakavammat journalistiset julkaisut joutuvat taistelemaan lehtensä puolesta. Siihen on syynsä, miksi kohulööppejä tehdään. Niitä tehdään ihmisten vuoksi.

Tavallinen kansalainen rakastaa skandaaleja. On niin ihanaa pöyristyä. On ihanaa yleistää, liioitella, kauhistella ja juoruta. Kouluammuskelut kuten Jokela ovat hirvittäviä rikoksia, joiden ymmärtäminen millään tasolla on niiden myötäilyä ja hyväksymistä. Jokelan ammuskelijaa kiusattiin? Ihan oikein sille, se ihminenhän syntyi pahana! Minä en koskaan sellaista tekisi, kiusattiinhan minuakin, monesti varastivat kumin kun sitä lainasin. Teinit on just tollasia, draamakuningattaria, ikään kuin ketään muuta ei olisi kiusattu. Räkänokille lisää kuria ja ne mamut pois Suomesta! Lapsille annetaan muutenkin ihan liikaa karkkia ja niitä hyysätään kotona, äidit aina vaan antaa anteeksi vaikka tekis mitä, vandaalejahan ne on kaikki.

Ei kouluammuskelijan ymmärtäminen ole tekojen hyväksymistä. Ei kouluammuskelusta terveellä kritiikillä tai jopa tekijälle myötätunnon osoittaminen ole teon hyväksymistä. Ei asian monisyinen tarkastelu ota uhrien uhriutta pois, tai vähättele heidän kärsimyksiään.

Eikä se, että tekoa tekemättömänä asian kauhistelu ja ampujalle (tai vaikka kaunottareen hurahtaneelle ministerille) tappouhkausten huutelu tee sinusta yhtään enemmän jaloa. Tappouhkaukset ovat idiootin reaktio. Tappouhkaukset ovat niitä, mitä kouluammuskelijat antoivat ennen tekoaan. Tappouhkaus on sellainen asia, jota normaali, tervejärkinen ihminen ei tee. Nyky-yhteiskunta on kuitenkin tehnyt tappouhkauksista normin ja sitten kansa kehtaa arvostella ihmisiä, jotka tekevät asialle jotain. Ei se media ole ainoa asiaan syyllinen, meidän kaikkien tulisi ymmärtää miten kieroutuneesti sitä nykyään ajatellaan ongelmista sekä niiden ratkaisemisesta, sillä jos tappouhkauksia on niin helppo antaa, niin ei se teon toteuttaminenkaan niin käsittämätöntä ole. Se vaan kertoo tilanteesta, jossa tekijä ei ole nähnyt muuta mahdollisuutta. Onko meillä oikeus tuomita joku suoraan vain siksi, että meille on annettu mahdollisuus?

Kouluammuskelujen vaara ei tule poistumaan, ennen kuin vanhemmat ymmärtävät opettaa lapsilleen empatiaa, ystävällisyyttä sekä lähimmäisenrakkautta. Tämä ei koske pelkästään sitä, että kiusaaminen saataisi loppumaan vaan myös sitä, että muut ottavat syrjäytyneet joukkoonsa sekä puuttuvat laiminlyönteihin.

Tämän jälkeen saamme karsittua joukosta ne, joilla ihan oikeasti on ongelmia siinä määrin, että kouluammuskelusta haaveileminen on pelkkää tappamisen halua.

Miksi sinunkin pitäisi rakastaa trollia

Juttu on julkaistu 14.08.2015 Aller Median asiantuntijaportaalissa Wau.fi. 
Kirjoittanut Saga Raippalinna

Yhteisön moderoinnissa olennaisena osana on tunnistaa trollit. Trolli voi parhaimmillaan tuoda keskusteluun paljon arvokkaita lisäsävyjä, ja käsittelemällä trollauksia oikein moderaattori voi toimia yhteisön parhaaksi myös heidän kauttaan. 

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

Miten trolli tulisi kohdata oikein, ja miten trollausta voi hyödyntää yhteisön parhaaksi?

Yksi suurimmista kiistan aiheista keskusteluissa on viestien poisto tai poistamattomuus. Moderaattorien tekemät päätökset tuntuvat joskus käyttäjistä käsittämättömiltä ja kohtuuttomilta, oli kyse kummasta toimenpiteestä tahansa. Miksi tuo viesti sai jäädä, miksi minun viestini poistettiin, miksi tätä ei ole jo poistettu?

Moderaattori valvoo palvelua sääntöjen ja lain määrittämällä tavalla. Suomessa oleellisin lainkohta on sananvapaus, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että viesti on voitava kirjoittaa palveluun vapaasti. Tähän kun vielä lisää muita Suomessa tunnustettuja yksilönvapauksia, kuten mielipiteenvapauden ja yhdenvertaisuuden, velvoittavat nämä yhdessä yhteisön moderaattoreita varmistamaan, että heillä on perusteltu oikeus poistaa viesti palvelusta. Moderaattoreilla ei ole tarvetta ottaa keskustelussa kenenkään puolta, heidän tehtävänään on valvoa, että palvelun sääntöjä noudatetaan.

Tähän pohjustukseen tuo mukavan lisäsävyn internetissä hyvin yleinen ilmiö: trollit. Trollit ovat toisin sanoen keskusteluprovokaattoreita eli ihmisiä, jotka haluavat haastaa keskustelijoita ja toisin kuin yleisesti luullaan, trolleja on monta eri tyyppiä. On trolleja, jotka eivät välitä itse keskustelun aiheesta vaan heittävät jutun täysin vitsiksi rajusti liioitellen ja usein ajaen keskustelukumppaninsa raivon partaalle, ja sitten on trolleja, jotka ovat aidosti kiinnostuneita keskustelun aiheesta. Keskustelun kiihtyessä nämä trollit saattavat esimerkiksi huvittua toisen henkilön tunteenpurkauksista, ja sen vuoksi lietsoa kiihkeää keskustelua lisää.

Trolleja on jokaisessa ikäryhmässä, palkkaluokassa ja maanosassa. Jokainen osaa hermostuttaa kanssakumppaninsa, sekä nauttia siitä. Voi olla, että kyseessä on psykopaattisia piirteitä omaava yksilö tai narsisti, kuten toisinaan on uutisoitu, mutta on suoraan sanottuna virhe niputtaa ja trivialisoida tämä keskustelutyyli jonkin yleisnimikkeen alle. Trolleja on ollut aina; jokainen tuntee lähipiirissään jonkun reaktioita kalastavan vitsiniekan, ja nyt nämä vitsiniekat ovat siirtyneet nettiin muiden mukana.

Trollit ovat vielä toistaiseksi demonisoitu joksikin pelättäväksi ryhmäksi, vaikka heillä on yhteisössä myös hyvin vahva rooli niin keskustelun sytyttämisessä kuin mediakriittisyyden opettamisessa. Trollit pitävät meidät varpaillamme, harjoittavat hoksottimia ja saavat meidät tunnistamaan keskusteluissa eri sävyjä. Vaikka trollit henkilöityvät valheellisina keskustelijoina, on heillä ilmiömäinen taito tarvittaessa selvittää totuus keskustelussa.

Asiattomien ja sääntöjen vastaisten viestien poistaminen on arvokasta, mutta vapaasti soljuva keskustelu on vielä arvokkaampaa. Yhteisö ei elä, jos se pakotetaan johonkin muottiin, vaan se kaipaa kaikenlaisia keskustelijoita ja varsinkin trolleja, jotka parhaimmillaan pitävät värikästä keskustelua yllä. Yhteisö elää kommenteista sekä keskustelusta ja kaipaa kaikenlaisia ihmisiä ollakseen mielenkiintoinen ja kutsuva. Ihmisten valikoiminen toisten yli toimii lopulta yhteisön perusajatusta vastaan ja poissulkee tarpeettomasti joukostaan aivan tavallisia suomalaisia.

Moderoija – järjen ja tunteen akrobaatti

Juttu on julkaistu 12.08.2015 Aller Median asiantuntijaportaalissa Wau.fi. 
Kirjoittanut Saga Raippalinna

 

Yhteisöt voivat olla avainasemassa yrityksen brändin näkyvyydessä ja kommunikoinnissa. Miten yhteisöjen hallinnan avulla voi edistää yrityksen vuorovaikutuksellista viestintää ja edistää brändien positiivista näkyvyyttä?

Yhteisöt ovat nousseet ihmisille tärkeiksi joka päivän välineiksi, oli sitten tarkoituksena etsiä tietoa, vertaistukea, elämää tai uusia tuttavuuksia. Jokainen meistä tuntee ja käyttää jotakin yhteisöä, ahkerimmat useampia, eikä moni välttämättä tule edes ajatelleeksi jotain päivittäin käyttämäänsä palvelua yhteisönä. Nykyään asiakkaat hakevat pelkän yksittäisen asiakastapahtuman sijaan sellaisia yrityksiä, jotka toimivat vuorovaikutuksessa asiakkaidensa kanssa. Asiakas haluaa luoda henkilökohtaiseen suhteen siihen yritykseen, josta hän saa palvelua.

Yhteisöt ovat tässä avainasemassa. Yhteisössä asiakas saa äänensä kuuluviin, hän voi keskustella palvelusta tai ostamastaan tuotteesta, sekä mahdollisesti kysellä lisätietoja tuotteen käytöstä. Yhteisöä ylläpitämällä yritys näyttää asiakkailleen, kuinka tärkeänä se pitää asiakassuhdetta, vaikka kyseessä olisi vain asiattomien kommenttien poisto. Mikäli yritys lisää kommunikaatiota esimerkiksi tiedottamisen osalta, luo se lisää luottamusta yrityksen ammattitaitoon ja itse yritykseen. Jos yritys vielä tämän lisäksi ottaa osaa tavalliseen keskusteluun ja kommunikoi käyttäjäkuntansa kanssa vähän vapaammin niin sanotusti kansankielellä, lähenee asiakassuhde entisestään.

Yhteisön avulla yritys voi välittää tietoa, tarjota lisäpalveluja, pitää huolta olemassaolevista asiakkaista ja rohkaista uusia ostamaan palveluita. Yhteisön sisältöä analysoimalla yritys voi oppia loputtomasti asiakkaistaan, heidän mieltymyksistään ja toiveistaan. Näiden tietojen avulla yritys voi uudistua, kasvaa ja muuttua vastaamaan paremmin asiakkaan tarpeita. Yhteisö ei siis ole pelkästään ryhmä ihmisiä puhumassa asian vierestä, vaan asiakkaita, jotka ovat enemmän kuin maksutapahtuma.

Nykyaikana asiakas on ystävä, johon tulee tutustua, jotta elinikäisen suhteen voi muodostaa. Yritys, joka huolehtii yhteisöstään, huolehtii myös asiakkaistaan.

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

images from Gratisography.com by Ryan McGuire

Millä keinoin palveluita moderoidaan Suomessa? Entä kansainvälisesti?

Moderointikäytännöt ovat yleisellä tasolla hyvin samantyyppiset maasta huolimatta, sillä vaikka internetissä palvelut noudattavatkin ensisijaisesti määrämaansa lakeja, ne toimivat kaikki maailmanlaajuisesti. Kirjavan käyttäjäkunnan vuoksi yhteisön on noudatettava suuria linjoja ja perussääntöjä, jotka kaikki tuntevat – käyttäydy ja kohtele hyvin – kun taas moderaattorin tehtävänä on tuntea yhteisö, sen säännöt ja laki, sekä verrattava kaikkea tietämystään jokaiseen lukemaansa kommenttiin. Työnä tämä on hyvin vaativaa ja toisinaan hyvinkin hidasta, minkä vuoksi varsinkin suurimmat sivustot tukeutuvat automaatioon muun muassa kuvantunnistustyökalun muodossa.

Hyvä moderaattori on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkä poistonappi. Yhteisön aktiivinen käyttäjäkunta on paras työväline hyvin toteutetussa moderoinnissa, ja tällöin on elintärkeää osata kuunnella sekä kunnioittaa käyttäjiä, kyseenalaistaa omat reaktionsa ja irtautua henkilökohtaisesti tilanteista. Moderaattorin on voitava keskittyä kommentteihin yksittäin ja samalla voitava ottaa huomioon myös kokonaiskuva. Tässä auttaa varsinkin terävä pää ja looginen päättelykyky.

Moderaattori toimii pääasiallisesti sillä harmaalla alueella, tekee linjanvetoja kommenttikohtaisesti ja elää tilanteen mukaan. Moderoinnissa tulee ottaa monta eri asiaa huomioon, ja jokainen päätös tehdään sen vaatiman ajan sisällä. Hyvä moderointi ei elä poistettujen tai jätettyjen viestien määrästä, eikä edes saadun palautteen mukaan, sillä palaute on yleensä puhtaasti negatiivista tai positiivista. Hyvä moderaattori osaa arvostaa vapaata keskustelua, jokaisen mielipidettä ja oikeuksia, hän on empaattinen, ymmärtäväinen ja välittää moderoimastaan palvelusta. Tämän lisäksi moderaattorin tärkein ominaisuus on osata olla viemättä töitä kotiin.

Kaikki sivustot, joissa käyttäjät viihtyvät, ovat täynnä hyviä moderaattoreita. Toisinaan niitä on myös keskustelijoiden joukossa, mikä on sopivaa, sillä moderointihan tarkoittaa myös puheen johtamista.